7.8.2010

Banaani-mustikkamuffinssit

Jooh. Kävin mustikassa ja saalis oli laiha mutta muffinsseihin riittävä. Upotin taikinaan myös kuivattua banaania, jota sorruin taas ostamaan pari päivää sitten. Muffinsseista tuli yllättävänkin hyviä: pehmeitä ja mehukkaita. Syyksi epäilen lähinnä leseitä, jotka kuohkeuttavat taikinaa. Lienee myös mustikoilla osansa.

Ohje jossain määrin summittainen - kannattaa siis itse vähän tunnustella, kuinka paljon laittaa jauhoja tai nestettä. Taikinan tulee olla valuvan löysää mutta kuitenkin hyvin lusikassa pysyvää.

Kuvaaminen on aina yhtä hankalaa. Siinä se nököttää.

Mustikka-banaanimuffinssit (n. 8 isoa)

n. 1½ dl banaanilastuja pieninä palasina
maitoa (Olisinko laittanut n. ½-1 dl?)
1 dl ranskankermaa
1 dl öljyä
1 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl vehnäleseitä
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 dl mustikoita

Paloittele banaanilastut sopivan pieniksi paloiksi ja laita maitotilkkaan likoamaan. Sekoita öljy, ranskankerma, sokeri ja munat, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lionneet banaanilastut. (Lisää maitoa tai jauhoja, jos koostumus ei ole sopiva.) Kääntele joukkoon vielä mustikat. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa. En muistanut paistoaikaakaan katsoa, eli ota muffinssit uunista, kun ne näyttävät valmiilta (kuten ruukataan kaikkien muidenkin leipomusten kanssa tehdä).

2 kommenttia:

SakariSokeri kirjoitti...

Hienosti on noussut! Sun pittää tulla käymään täälä kotikonnuilla, niin saat niitä mustikoita enempi! Määki oon ihan tästä pihalta poiminu litratolokulla.

Sussu kirjoitti...

Oli vähän suunnitelmissa tulla, muttei oikein löydy sopivaa rakoa. :/ Mutta saan äitin ja isän poimimia, jee! :) Vaikka mukava olis iteki poimia.