Kun iskee hirveä vimma leipoa jotain överiherkkua, muttei kuitenkaan haluaisi ihan läskiksi lyödä ja pistää elämää risaiseksi, kannattaa käydä selaamassa MonkeyFoodia. Sieltä löytyvät herkut ovat sitä luokkaa, että niiden syömättä jättäminen aiheuttaa huonompaa omaatuntoa kuin niiden syöminen. Tähän luokkaan lukeutuu myös ihana kesäkurpitsakakku. Sain nimittäin taas ehtaa pattijokista kesäkurpitsaa, jota piti hyödyntää johonkin, ja kun kaapista löytyivät muutkin tarvittavat tykötarpeet eikä siis tarvinnut lähteä kauppaan (palkkapäivää odotellessa...), pääsi kakku kokeiluun. Ja on muuten paitsi terveellistä, myös mielettömän hyvää. Pienen, tiskikoneettoman keittiön kokkaajalta räpsähtää pisteet vielä helppoudesta ja vähäisestä tiskimäärästä: tätä varten tarvitsee sotkea kaksi mukia, raastin, taikinakulho, kaksi lusikkaa ja vuoka. Aineiden mittaamisenkaan kanssa ei tarvitse olla ihan niin justiinsa, vaan kakku onnistuu hyvin summittaisin mukimitallisinkin mitattuna.
Kesäkurpitsakakku Sussun kaapin mukaan sovellettuna
Kakku:
n. 2,5 dl kesäkurpitsaraastetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1-1,5 dl grahamjauhoja
0,5 tl kanelia
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl sokeria
(loraus tyrnisiirappia)
1,5 dl pekaanipähkinöitä
1,5 dl kuivattuja karpaloita
n. 1-1,5 dl öljyä
2 munaa
Kuorrutus:
tomusokeria
vettä
marjamehutiivistettä väriä antamaan
Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Sekoita leivinjauhe, sooda, kaneli ja suola jauhoihin, ja sekoita kaikki aineet kulhossa keskenään, pähkinät reiluksi palasiksi pilkottuna (onnistuu ihan käsin, ei tarvihe leikkuulautaa sotkea, jee!). En ole aivan varma käyttämästäni jauhomäärästä, mutta suosittelen laittamaan ennemmin enemmän kuin vähemmän, jotta kakku kypsyy kunnolla. Kesäkurpitsasta tulee kuitenkin mehevyyttä kakkuun. Kaavi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun leipävuokaan ja paista 180-asteisessa uunissa vajaa tunti. Itselläni taisi kakun kypsymiseen mennä n. 45-50 min.
Tee halutessasi jäähtyneen kakun päälle koristeraidat tomusokerista ja vedestä ja laita kuorrutukseen n. ruokalusikallinen mehutiivistettä väriä antamaan.
Kesäkuun Olivia-lehdessä oli ihana juttu salaateista ja jutun ohessa aivan mielettömän houkuttelevalta vaikuttanut salaattiohje, josta löytyi niin paljon kaikkea ihanaa (rucolaa, balsamicoa, sinihomejuustoa, kuivattuja marjoja...), että ohjetta oli pakko päästä kokeilemaan. Tänään sitten kävin reseptiin käsiksi, kun äiti ja isä tulivat vierailulle. Salaatiksi tämä oli melko työläs, mutta ehdottomasti vaivansa arvoinen, väitän. Koska meitä oli syömässä neljä hyvin nälkäistä ihmistä, päätin tehdä alkuperäisen neljälle tarkoitetun ohjeen puolitoistakertaisena. Salaatti oli kuitenkin yllättävän täyttävää, vaikka määrä kulhossa näyttikin pieneltä. Ohjeesta siis todellakin syö neljä ihan pääruuaksikin, ainakin jos kyljessä on vielä leipää kuten meillä oli.
Grillattua päärynää, balsamicosipulia ja kuskussalaattia
Balsamicopunasipulit:
1 iso punasipuli
3 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl öljyä1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa, pippuria
Sitruunakuskus:
2 dl täysjyväkuskusta2 dl vettä
3 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
1 dl hienonnettuja yrttejä (käytin persiljaa)
Paistetut päärynät:
2 päärynää
voita, suolaa, mustapippuria
Muut:
kourallinen villirucolaa150 g sinihomejuustoa
2 rkl kuivattuja karpaloita
Aloita sipuleista. Viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi, sekoita muut ainekset ja jätä sipulit marinoitumaan. Sipulien marinadi kannattaa ottaa talteen ja käyttää myöhemmin jonkun toisen salaatin kastikkeena.
Kiehauta kuskusta varten vesi (esim. vedenkeittimestä), kaada kuskusin päälle ja anna turvota muutama minuutti kunnes vesi on imeytynyt kuskusiin. Sekoita joukkoon sitruunamehu, öljy ja yrtit.
Pese tai kuori päärynät ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi (keskiosaa ei tarvitse poistaa). Lehden ohjeessa päärynät tulisi grillata tai paistaa parilapannulla, grillin ja parilapannun puuttuessa käytin ihan tavallista valurautaista paistinpannua. Paista pari minuuttia voissa, kunnes päärynät ovat vähän pehmenneet ja saaneet väriä, mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita kulhossa kaikki ainekset, sinihomejuusto murusteltuna.
Intouduin myös leipomaan. Koska leipomukseni ovat viimeaikoina olleet enemmän tai vähemmän epäonnisia, yritin valita mahdollisimman simppelin reseptin. Halusin hyödyntää syksyn marjasatoa, joten etsin ohjeen marja-aiheisesta keittokirjasta nimeltä Marjakirja. Huonon leipomustuurini vuoksi en uskaltanut juurikaan muuttaa ohjetta - sulatetun voin vaihdoin kuitenkin öljyksi ja lisäsin mausteeksi kaardemummaa.
Mustikkakakku
1 muna
2,5 dl sokeria
0,75 dl öljyä
1,5 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kaardemummaa
3-4 dl tuoreita mustikoita tai saman verran pakastettuja + 2 rkl perunajauhoja
Vatkaa muna ja sokeri tukevaksi vaahdoksi. Lisää öljy, maito ja jauho-leivinjauhe-kaardemumma seos. Kääntele joukkoon mustikat ja kaada (öljyttyyn/voideltuun/korppujauhotettuun) vuokaan. Paista 200 asteessa n. 40 min. Alkuperäisessä ohjeessa paistoaika oli peräti 50 minuuttia, omani alkoi olla valmis jo puolen tunnin kieppeillä ja ehkä vähän ylipaistuikin, koska en viimeaikaisten epäonnistumisten takia uskaltanut ottaa sitä aiemmin uunista. Tarkkaile siis paistumista ja tökkää kakkua varulta sukkapuikolla ennen kuin otat uunista pois. ;) Tarjoa jäätelön kanssa.
Joskus tulee syötyä ihan liikaa, suorastaan pahaan oloon asti, ja näiden erreysten jälkeen on tarve tehdä jotain kevyttä. Toissapäivänä söin itseni ähkyyn tultuani nälkäisenä töistä ja salilta, ja eilen oli siis keveyspäivä. Syötäväksi valikoitui kylmä kurkkukeitto, joka syntyi lainaamani Ruokasuosikit - Kreikka -kirjan ohjeen mukaan, koska sain upotettua siihen ostamaani paksua turkkilaista jugurttia (aka "partaäijää", joka vastoin odotuksiani ei mielestäni pärjännyt tavalliselle suomalaiselle maustamattomalle jugurtille). En ole ennen tainnutkaan tehdä kylmää keittoa (ehken edes syödä!), ja ensimmäinen kokemus oli vähän hämmentävä, etenkin kun ohje muistuttaa hyvin paljon tzatzikia (toivottavasti meni tsetat oikein...). Ihan hyvää kuitenkin, sopisi varmasti myös alkuruuaksi (jos sellaisia meillä harrastettaisiin) tai välipalaksi.
Kreikkalainen kylmä kurkkukeitto
2 annosta
1 kurkku
1½ dl kreikkalaista jugurttia (tahi sitä turkkilaista, miksei myös ihan suomalaista)
1½ dl kanalientä (kuutiosta, n. kolmasosa kuutio)
1 rkl seesamiöljyä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
n. 1 rkl tuoretta tillisilppua
suolaa ja pippuria
pieni kourallinen saksanpähkinää palasina
Kuori kurkku halutessasi (mielestäni ei tarpeen), pilko pieneksi. Kiehauta vesi kanalientä varten vaikka vedenkeittimessä, liuota joukkoon kanaliemikuutio. Lisää jugurtti, seesamiöljy, kurkku, valkosipuli ja tilli, mausta suolalla ja pippurilla. Laita jääkaappiin maustumaan vähintään 4 tunniksi. Ennen tarjoilua heitä mukaan saksanpähkinäpalaset. Pähkinöitä kannattaa ehkä kokeilla paahtaa kuivalla pannulla, jolloin ne saisivat vähän enemmän makua ja tekisivät keitosta vähän ruokaisamman oloisen. Syö leivän kera.
Mari yllytti minut kokeilemaan saaristolaisleivän tekoa, ja kun sain jopa kahdessa paikassa sitä maistaa, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Googlaamalla löytyneet ohjeet olivat kaikki hyvin samanlaisia keskenään, joten sopivaa reseptiä ei ollut vaikea valita. Taikina on hauska tehdä käyttäen mittakippona kolmen desin Teema-mukia, sillä lähestulkoon kaikkia aineita tulee mukillisen verran, vehnäjauhoja neljä mukillista.
Saaristolaisleipä1 l piimää75 g hiivaa
1 rkl suolaa3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
12 dl vehnäjauhojaLämmitä piimä kädenlämpöiseksi, liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja ruisjauhot, ja sekoita vielä vehnäjauhot matkaan. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Anna kohota pari tuntia ja jaa vuokiin (itselläni meni kahteen 1,5 litran ja yhteen vähän pienempään vuokaan). Paista 175 asteessa toiset kaksi tuntia. Noin puoli tuntia ennen paistoajan päättymistä voitele leipiä vesi-siirappiseoksella (jossa n. kolmasosa siirappia). Anna jäähtyä. Leivän sanotaan olevan parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä, hyvää on tuoreenakin. Päälle kannattaa kokeilla esim. savujuustoa ja kurkkua, toimii varsin hyvin aamupalalla.
***
Mutta jos ihan totta puhutaan, niin leipomiseni ei mennyt ollenkaan putkeen, vaan syötävää leipää sain vasta toisella yrittämällä. En nimittäin ollut koskaan törmännyt ohjeessa mainittuihin kaljamaltaisiin, enkä tiennyt minkä näköistä tuotetta kaupasta metsästää. Harhauduin ostosreissulla sitten kaljahyllyn vieressä olevalle hyllylle, jossa oli jos jonkinmoista kaljan- ja viininvalmistustarviketta, myös peltinen pönttö, jossa oli kaljamallasuutetta. Pitkän pohdinnan jälkeen laitoin purkin ostoskoriin, koskapa hyllyssä ei muutakaan tuntomerkkejä vastaavaa tuotetta ollut.
Ja eikun leipomaan. Uute oli koostumukseltaan melko lailla samanlaista kuin ohjeessa oleva siirappikin, ja oli huvittavaa laittaa taikinaan ensin kupillinen siirappia, sitten kupillinen samannäköistä kaljamallasta. Muut aineet laitettuani totesin taikinan olevan melko löysää, mutta kaikkien löytämieni ohjeiden mukaan se kuului asiaan.
Huonostihan siinä kävi. Jo leivän paistuessa aloin vähän epäillä, että taikinassa taitaa olla liikaa nestemäisiä ja liian vähän kuivia aineita - ohjeissa kun nimittäin puhuttiin maltaista eikä maltaasta. Loppujen lopuksi löysinkin Internetin ihmeellisestä maailmasta kuvan kaljamallaspussista, ja pusseissa taitaa olla yleensä vain kuivia aineita. Taikinassa oli siis 3 dl liian vähän kuivia aineita ja 3 dl liikaa märkiä, ikään kuin 6 dl liikaa nestettä siis. Kuten kuvasta näkyy, jäi leipä sisältä täysin raa'aksi ja päätyi biojätteeseen.
Ja kauppaan, josta sitten löytyikin oikeita maltaita. Tässä vielä kuvallinen opastus, mikäli joku muukin on yhtä tomppeli kuin minä:
Sisukkaana naisena laitoin vielä samana iltana toisen leipätaikinan tulemaan, nyt jo vanhasta muistista. Nyt kaiken pitäisi mennä putkeen. Taikinasta tuli selvästi tömäkämpi, ja se myös kohosi erinomaisen kauniisti. Tarkkasilmäisimmät ehkä kuitenkin bongasivat ensimmäisen kuvan leipäviipaleiden kuoppaisen muodon. Jostain syystä leivät siis lässähtivät uunissa. Googlasin jälleen, nyt hakusanoilla "saaristolaisleipä epäonnistui" ja "saaristolaisleipä lässähti", mutta vastaavia kokemuksia en löytänyt muilta. Syötävää leipä oli, kovastikin hyvää, mutta epämääräinen muoto harmitti ja mietitytti. Ainoa keksimäni selitys on, että olen Teema-mukillisia taikinaan kipatessani unohtanut laittaa maltaiden ja vehnäleiden jälkeen taikinaan ruisjauhot, joiden lisäämisestä minulla ei ole mitään selkeää muistikuvaa.
Mutta kokeilkaa te muut paremmalla onnella, ja kertokaa, jos teillä on leipieni puolittaiseen epäonnistumiseen jokin muu teoria kuin mahdollisesti ruisjauhottomuus. Huomatkaa, että seuraavan kuvan limppu kuitenkin hymyilee teille rohkaisevasti. "Kyllä se vielä onnistuu!"
Porkkana on kätevä kasvis: halpaa, säilyvää. Varsinkin nyt, kun sitä ei ihan välttämättä tarvitse kuoria, on porkkanaa kiva ratustella vaikka ihan paljaaltaankin, ja tikuiksi leikeltynä se on oivaa leffapurtavaa. Ja voihan siitä raastettakin tehdä, mitä tosin ei tule juuri harrastettua, sillä raastaminen tuntuu aina kauhean työläältä, eikä se lopputuloskaan ihan suurinta herkkuani ole. Tässäpä siksi yksi porkkanavinkki, jonka yhtäkkiä keksin muistellessani Mäkkäri-aikojani, joista olen jäänyt kaipaamaan lähinnä ihanaa kreikkalaista salaattia, jota joskus jäi kotiinviemiseksi iltavuoron jälkeen.
Porkkana salaattisekoituksessa! Tee näin: kuori tömäkkä porkkana. Heitä päällimmäinen kerros roskiin, mutta jatka porkkanan vuoleskelua kuorimaveitsellä. Saat salaattiin oivasti sulautuvia höttölastuja. Kokonaan porkkanaa ei vuoleskeltua saa, joten syö loput.
Muutenkin meillä on parina iltana tehty salaattikokeiluja, kun on tehnyt mieli hyvää mättöä muttei olla jaksettu lähteä kauppaan. Yhtenä iltana syntyi tomaatti-paprika-sipuli-pinjansiemensalaatti (ilman salaattia siis), ja kuvan salaatista löytyy porkkanan lisäksi jäävuorisalaattia, paprikaa, sipulia, basilikaa ja raejuustoa. Mausteena oliiviöljyä, balsamicoa, mustapippuria ja joululahjaksi saatua punaista savisuolaa. Ja lautasen reunalla on muuten saaristolaisleipää, jota kokeilin muutama päivä sitten. Siitä myöhemmin lisää.
Tänään illalla saatiin yllätysvieraita, joten sain hyvän syyn leipoa jo jonkin aikaa hippuilemaani punaviinimarjatorttua. Ohje on ollut minulla jo varmaan kymmenen vuotta, enkä enää sen alkuperää muista. Muutamaan vuoteen en ole tätä leiponut, mutta saadessani Pattijoelta viinimarjoja muistin taas sen olemassaolon. Ehdottomasti parasta ohjeessa on pohjaan tuleva kaardemumma, eikä päälle tuleva marenkikaan missään nimessä pahaa ole. Ja yhteenkin ne pelavat mainiosti! Sen verran muutin vanhaa ohjettani, että vaihdoin puolet jauhoista grahamiksi. Toimi taas aivan hyvin. (Toimimatta on ollut oikeastaan vain pari päivää sitten tehty pannukakku, joka ilmeisesti jauhojen vaihdosta johtuen jäi ihan hirvittävän löysäksi. Tosin sen olisi voinut päätellä jo taikinavaiheessa ja lisätä vähän jauhoja. Ensi kerralla...)
Punaviinimarja-marenkitorttuPohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 keltuainen
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 dl vehnäjauhoja
vajaa 1½ dl grahamjauhoja
reilu tl kaardemummaa
Täyte:
1 valkuainen
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 3dl viinimarjoja
Vatkaa voi ja sokeri, lisää keltuainen ja kokonainen kananmuna. Sekoita kuivat aineet joukkoon. Laita kaardemummaa vielä vähän lisää, koska se on niin hyvää. Vatkaa marengin valkuainen ja sokerit keskenään, kääntele joukkoon viinimarjat. Pakastemarjat kannattaa ottaa sulamaan vähän aikaisemmin, jotta marengista ei tule ihan liian jäykkää käsiteltävää. Voitele irtopohjavuoka ja laita taikina vuokaan. Levitä marja-marenkiseos varovasti taikinan päälle. (Kannattaa kipata marenkia suoraan kulhosta jo ympäri piirakkaa, sillä etenkin jäisistä marjoista tehtynä se on niin kovaa, että sitä levittäessä lähtee helposti pohjataikinakin luistelemaan.) Paista 175 asteessa n. 35-40 minuuttia, kunnes marenki on saanut väriä ja sitten vielä vähän lisää, sillä marjojen vuoksi piirakka jää helposti vähän löysäksi. Heitä tarvittaessa foliota päälle estämään liikaa tummumista.
Ostin edellisen postauksen salaattia varten ensimmäistä kertaa ikinä linssejä. Tänään tein niistä sopan, ihan omasta päästä keksin ohjeen ja tuli hyvää. Erityisen ylpeä olen siitä, että en laittanut keittoon liemikuutiota: ruuasta kuin ruuasta saa hyvää liha/kasvis/kalaliemikuutiolla, joten sen poisjättäminen on kohdallani aina pienoinen riski. Mutta vain kokeilemalla oppii, ja tämä oli hyvä kokeilu.
Linssikeitto
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl öljyä5 tomaattia
3 dl punaisia linssejä
1 l vettä
2 rkl ketsuppia
1 tl suolaa1½ rkl kuivattua mietoa chiliä
2 tl juustokuminaa
reilusti tuoreita yrttejä
Silppua sipuli ja valkosipuli, kuutioi tomaatti pieneksi. Kuullota sipuleja & tomaatteja öljyssä kattilassa, kunnes sipulit ovat vähän pehmenneet. Lisää vesi, linssit, ketsuppituraus ja mausteet. Keitä noin 10-15 min. ja silppua pinnalle tuoreita yrttejä. Itse käytin äitin tuomispaketista basilikaa, persiljaa ja ruohosipulia - jos kotoasi ei vastaavaa pakettia tai omaa ryytimaata löydy etkä viitsi kovin montaa yrttiä kaupasta ostaa, laita pelkästään persiljaa. Tarjoile halutessasi keiton kaverina raejuustoa.
Jälkiruuaksi kokeilin avokadopohjaista suklaamoussea, jonka iskin pakastimeen tarkoituksenani tehdä jotain jäätelöntapaista. Mousse ei ehtinyt oikein jäätyä, joten söimme vain kylmää moussea. Omasta kaapistani ei löytynyt alkuperäisessä ohjeessa ollutta sitruunaa, joten jätin sen pois. Sitruunaa kuitenkin kannattanee laittaa, sillä tästä minun versiostani tuli vähän turhan öllöä, eikä puolukkasurvoskaan oikein riittänyt moussea terävöittämään. Ei tämä pahaa silti ollut. Lisämausteeksi iskin jääkaapin perältä vähän aikaa sitten ostamani kookoshillopurkin loput.
Suklaamousse avokadosta (ainakin 2-3 annosta)2 kypsää avokadoa
n. 1-1½ dl vettä
n. 1-1½ dl tummaa kaakaojauhetta
n. 2 tl tummaa ruokosokeria
1 tl kanelia
2 rkl kookoshilloa
Soseuta avokado sauvasekoittimella, sekoita joukkoon vesi, sokeri ja kaneli (ja se sitruuna...). Maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Tarjoile puolukkasurvoksen kanssa.
Nyt tuli mieleeni, että mousseen voisi hyvinkin sekoittaa jotain kovaa, esim. pähkinärouhetta, joka myös (konkreettisesti) terävöittäisi herkkua. Kokeilemisiin siis!
Vaelluksen lisäksi ehdin lomailla* viime viikolla hyvän tovin Pattijoellakin. Ja täytyy sanoa, että parempaan aikaan ei olisi lomaa voinut viettää. Sää oli koko reissun ajan mitä mainioin: mereen ehdin kolme kertaa, ja edes vaelluksella ei juuri ehditty kastua.
Ajoituksen teki loistavaksi myös se, että joka paikassa maa suorastaan pursusi kaikenlaista syötävää. Vaellusreitillä kasvoi mustikoiden lisäksi sieniä (joita ei tosin uskallettu poimia sienikirjan puuttumisen vuoksi), äitin kasvimaalta sain matkaani kesäkurpitsaa, salaattia ja yrttejä, ja lisäksi vielä miehen siskon ja mummun pensaista punaviinimarjoja ja vadelmia. Vadelmapensaat tosin olivat aivan nokkosten valtaamia, mutta marjaa niissä oli silti paljon. Muutamat polttaraisenjäljet eivät ollenkaan himmentäneet sitä onnea, jota koin vadelmia poimiessani helleauringon lämmittäessä niskaa. Minulle kesä ei tule kaupungissa. (Etenkään kun omat parvekerucolani olivat viikon aikana entisestään kurjistuneet.)
Kaikkien muiden syömisten lisäksi toin mukanani sisustuskaupasta ostettuja lisäaineettomia mausteita ja leipävuoan, jossa olisi tarkoitus kokeilla saaristolaisleipää, ja rakkaalta mummulta vielä yhden leipäohjeen. Mutta mistä revin ajan kaikkeen kokkailuun?!
Tänään tavaroita purkaessani ja rinkkoja tuuletellessani hyödynsin tuomisia nopsasti kasaan kyhäämässäni salaatissa: salaatinlehtiä, punasipulia, persiljaa, basilikaa, kesäkurpitsaa, punaisia linssejä, raejuustoa, kuivattuja viikunoita ja oliiviöljyä, vieressä puna-ahvenfile. Maistui terveelliseltä, muuten makuja voisi ehkä vielä yrittää paremmin sovittaa yhteen. Iso satsi tuota kuitenkin meni.
* Mistään oikeasta lomastahan ei toki ole kyse, vaan ihan vain palkattomasta vapaasta, johon ei hirveästi lupia kysytty töistä. En vain hallitse vielä aikuisten kielenkäyttöä.
