7.2.2010

"Ei vain maukasta vaan yllätysmaukasta!"

Uhosin tuon edellisen lopussa tekeväni pottumuusia. Tein, ja tuli sen verta makoisaa että jaan "ohjeen" täälläkin. (Rehellisyyden nimissä on kerrottava, että on meillä syöty kaikenlaista pahaakin viime aikoina.) Laitoin nimittäin muusiin palsternakkaa, ja voi kuinka se antoikaan ihanan vähän makean säväyksen muusille. Vielä kun vaihdoin tavallisesti käyttämäni maidon kasvisliemeen, tuli muusista hieno makean ja suolaisen kombinaatio.

Yllätysmaukas palsternakka-perunamuusi (n. 3 annosta)

3-4 jauhoista perunaa
2 isoa palsternakkaa
vettä
kasvisliemikuutio tai -jauhetta
1 rkl voita

Kuori ja pilko potut ja palsternakat. Keitä kunnolla pehmeiksi kasvisliemessä. Kaada vesi pois, mutta ota siitä vähän talteen. Soseuta juurekset haluamallasi välineellä (muusinuija tai sähkövatkain), lisää sen verran keitinlientä että tulee sopivaa ja mausta nokareella voita.

Ensikertalaisen sushipohdintaa

Vietimme eilen syöpöttelyillan teemalla akselivallat: listalla oli japanilaista sushia ja saksalaista valkkaria ja illalla katsottiin vielä Teemalta, kuinka Suomi voitti jääkiekon MM:n viisitoista vuotta sitten (hoho). Jälkkäriksi vedettiin nougatpäällystettyjä Almond Tree -merkkisiä manteleita, joiden pakkausta en enää löytänyt enkä voinut siis tarkastaa, mistä ne olivat kotoisin. Leikitään että Italiasta. (Aika köyhä teema, eikö.)

Mutta siis niin ruokaan. Sushi oli meille ihan uusi tuttavuus, jota on ollut tarkoitus mennä kokeilemaan joskus johonkin ravintolaan, mutta eipä olla saatu aikaiseksi. Päätimme siis kokeilla kotona. En laita tähän mitään ohjeistusta, sillä aivan kerettiläisiä olimme jälleen ja sovelsimme ohjetta oman kaapin sisällön mukaan. Ohjeita löytyy esim. täältä ja täältä. Käytimme esim. riisiviinietikan sijasta omenaviinietikkaa (koska jääkaappiin ei mahdu enää yhtäkään uutta etikkapulloa) ja sushiriisin sijasta ihan tavallista puuroriisiä (sitä, jonka päiväys oli mennyt vanhaksi jo jonniin aikaa sitten). En myöskään ostanut rullaamista varten tarkoitettua bambumattoa, vaan hoidin rullaamisen leivinpaperilla. Hyvin kävi.




Ota ihmeessä tuosta pullosta tiedot ylös! Oli tositosi hyvää, makeahkoa ja jollain mieltä vaivaavalla tavalla tutun makuista (en millään keksi mille tuo maistui) ja luomuakin vielä. Hinta oli 8 euroa.

Täytyy sanoa, että eipä ollut uuden ruuan syöminen koskaan jännittänyt näin paljon! :D Mietin, että saadaankohan ruokamyrkytys raa'asta kalasta ja että miten sushin tekeminen ylipäätään onnistuu, kun ainakin riisin valmistamista oli muutamissa ohjeissa moitiskeltu vaikeaksi. Noh, ihan esteettiset rullat saatiin aikaiseksi, möykky- eli nigirisushit oli hieman rumempia. Vatsavaivojakaan ei tullut - itse asiassa vähän herkkä vatsani otti nämä vastaan harvinaisen hyvin.

Sitten makukokemuksia: Ilmeisesti riisimme oli erimakuista kuin pitäisi, mutta en toki osaa sanoa, millaista on oikeaoppinen sushiriisi, joten ihan tuokin alas meni. Raaka lohi oli h-y-v-ä-ä, yllättävän pehmeää ja raikastakin. Palleroiden päällä oleva kuha oli vähän sitkeämpää, sitä ei kyllä kokeilla uudestaan. Mausteeksi tuleva wasabitahna oli hullun ärtsyä, muistutti lähinnä äkäistä konjakkisinappia (mikä oli aika yllättävää, kuvittelin maun olevan jotenkin eksoottisempi). Ehkä hämmentävimmän makuista oli merilevä, johon makit rullattiin, sillä siinä oli varsin voimakas kalaisa tuoksu. Itse asiassa A. ajatteli hajun tulevan kalasta ja kuvitteli kalan olevan pilalla, mikä hieman sitten rajoitti rullista nauttimista, vaikka hajun todellinen lähde paljastuikin. Itselläni merilevän tuoksu ei oikeastaan potkinut vastaan ollenkaan, tykkäsinkin jopa.

Periaatteessa kuitenkin kokemus oli ihan positiivinen ja uudestaankin kokeillaan joskus, varsinkin kun aineksia vielä jäi. Muutamia hämmentävyyksiä sushiin kuitenkin liittyi. Ensinnäkin: sushi ei oikein tunnu pääruualta, koska se on kylmää. Ilmeisesti se kuitenkin pääruokaa on, sillä ennen sushia voi ilmeisesti tarjota jonkinmoista keittoa. Toisekseen meillä oli paljon noita samanlaisia rullia, jotka alkoivat jossain vaiheessa vähän tuntua jo puuduttavilta. Ehkä pitäisi olla vain pari kutakin lajia ja ylipäätään vähemmän syömistä? Aika hyvä annos voisi olla vaikka viisi kuusi rullaa iltapalaksi tms., mutta noin pientä annosta varten ei oikein jaksaisi ruveta riisiä keittelemään. Mietinkin, että ehkä voisi kokeilla jonkinlaista riisitöntä rullaa (vaikka juurikin se riisi on sushissa sushia, opin).

Tänään syödään loppu lohi, paistettuna ja pottumuusin kanssa.