29.7.2009

Vaikeuksien kautta voittoon: pahasta dipistä hyvää piirakkaa

Jotta kukaan ei sentään minään Michelin-kokkina minua pitäisi (hoho!), niin kerron teille tarinan korianterista ja epäonnistuneista makukokeiluista.

Kaikki alkoi, kun piti toissa päivänä ostaa persiljaa kaupasta. Ei löytynyt, ja hätäpäissäni ostin ruukun korianteria, koska muistelin jossain ruokaohjeessa näiden kahden olleen keskenään vaihtoehtoiset. Käytin korianteria lihapulliin, joista tuli hyviä
. Yrttiä kuitenkin jäi vielä puoli ruukkua, ja kun ruukun kyljessä mainittiin korianterin sopivan erityisesti porkkanan kanssa, keksin tehdä leffaevääksi (telkkarista Dodgeball - Boltsit pelissä) porkkanoita ja kermaviilidippiä, johon korianterin upottaisin. Dipin tein ja kannoin sen sohvapöytään. Mies maistoi ja mietti, että mikä maistuu omituiselta. Epäili porkkanan olevan pilaantunutta ja maistoi porkkanaa paljaaltaan. Hyvää oli. Maistoi sitten palasen korianteriruukusta ja sehän se sitä pahaa oli. "Tunkkaista", oli miehen mielipide. (Minun mielestäni yrtti on pikemminkin saippuaisen raikasta...) Noh, yritin vielä pelastaa dippiraukan, ja korianterin maun peittämiseksi laitoin vähän lisää suolaa ja pippuria. Tulos: dippi oli niin suolaista ettei sitä syönyt se kuuluisa Erkkikään.

Ruuan heittäminen roskiin on vastoin kaikkia periaatteitani ja
laitoin epäonnisen dipin vielä jääkaappiin odottelemaan parempia aikoja. Eilen keksin, että käytän dipin suolaisen (kirjaimellisesti!) piirakan täytteeseen. Tulos: ruoka oli hyvää, omasta mielestäni ei mitenkään erityisen mausteista tai suolaista (maukasta kyllä), miehen mielestä kovinkin mausteista mutta hyvää yhtä kaikki.


Loppu hyvin, kaikki hyvin -piirakka

Paha dippi:
1 prk kevytkermaviiliä
n. puoli ruukkua korianteria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3 valkosipulinkynttä
½ tl hunajaa
½ tl chilijauhetta

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2 tomaattia
2 kananmunaa
(loraus maitoa)

Pohja:
2 dl grahamjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g voita
n. ½ dl öljyä
(vettä)

Valmista ensin pohja. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja nypi voin kanssa murumaiseksi. Lisää öljy ja vettä jos taikina tuntuu liian kuivalta. Taputtele taikina piirasvuokaan.

Täytteeseen ruskista jauheliha ja silputtu sipuli. Sekoita kermaviiliin hienonnettu korianteri ja valkosipuli ja muut mausteet, lisää kananmunat ja tarvittaessa loraus maitoa. Meillä kermaviiliä oli vähän vajaa purkki, joten lisäsin maitoa ehkä puolisen desiä.

Kippaa piirakkapohjalle jauheliha ja sipuli, viipaloi päälle tomaatit ja kaada kermaviili-munaseos päällimmäiseksi. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia.

26.7.2009

Lisää levitekokeiluja

Eilen illalla ruokablogeissa samoillessani törmäsin Lettupannussa auringonkukansiementahnaan. Kun lähestulkoon kaikki tykötarpeet sattuivat löytymään omasta kaapista, päätin kokeilla levitettä saman tien. Vain ohjeessa olevan sitruunamehun jouduin korvaamaan omenaviinietikalla. Aiempiin margariinipohdintoihini liittyen tämä ohje tuli kuin tilauksesta, sillä tässä levitteessä on vain paljon hyvää rasvaa - ja hyvää makua, minkä vuoksi leipä ei välttämättä muuta päällystettä kaipaakaan (vaikkeivät ne tietysti makua haittaakaan). Maku ja rakenne on samantyyppinen kuin maapähkinävoissa, mutta sopii kyllä mielestäni paljon paremmin suolaiseen kuin makeaan. Auringonkukansiemenet maistuvat tässä siis melko pähkinäiselle. Mausteita olisi ehkä voinut olla reilumminkin, ohjeessa ovat nyt käyttämäni määrät.




Auringonkukansiemenlevite

1 dl auringonkukansiemeniä
2 valkosipulinkynttä (tai vaikka 3-4)
4 aurinkokuivattua tomaattia
kymmenkunta tuoretta basilikanlehteä
½ tl suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
vettä

Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla ruskeiksi, siirrä kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet, pilko ne pariin osaan ja paista pannulla tomaattien öljyssä, kunnes sipulit ovat vähän pehmenneet ja saaneet väriä. Soseuta sauvasekoittimella siemenet, valkosipuli, tomaatit ja basilika tahnaksi. Lisää etikka, suola ja vettä sen verran, että tahnasta tulee sopivan paksua leivälle levitettäväksi. Maistele ja lisää esim. mustapippuria tai chiliä jos maku tuntuu liian pliisulta.

Tätähän voisi kokeilla ehkä myös peston tapaan spagetin maustamisessa, hmm... Tahnasta pitäisi varmaan tehdä vähän löysempää esim. öljyä lisäämällä, ja tomaattiakin voisi ehkä olla reilummin. Ehkä seuraavaksi pitääkin tehdä ihan pestoa itse, kunhan basilikaviljelmät parvekkeella vähän vielä kasvavat.

24.7.2009

Parvekekauden avaus: lohta, uusia pottuja ja mansikkakakkua

Pitkään olin sitä mieltä, että näin väliaikaisessa asumisratkaisussa ei kannata panostaa parvekkeen laittamiseen. Kun kesä on kuitenkin ollut varsin kaunis, olisi mukava jos olisi paikka, jossa voisi vähän nauttiakin ulkoilmasta (muukin kuin lenkkipolku ja työmatkat). Niinpä parvekkeelle laitettiin pieni musta taittopöytä ja -tuolit ja valkoinen penkki lokoisampaa oleskelua varten.




Parvekekausi piti tietysti avata juhlallisesti - muutenkin kuin kuivattamalla siellä pyykkiä - ja eilen syötiinkin sitten oikein kesäisesti lohta (taas), uusia perunoita ja jälkiruuaksi supernopeasti valmistunutta mansikkakakkua. Kunnon hömppäisen kesäfiiliksen aikaansaamiseksi kakun kanssa katettiin pöytään pienet mummokokoiset kahvikupit ja hopealusikat. Huomaa myös pitsiliina, joka ei ehkä ole aivan linjassa muun sisustuksen kanssa, mutta joka voitanee hyväksyä parvekepöytää somistamaan. ;)

Käytin kakkuun enimmäkseen ruisjauhoja. Vähän jännitin lopputulosta, mutta pohjasta tuli kuitenkin oike
in pehmeä ja ehkäpä vain maukkaampi kuin vehnäjauhoista tehtynä. Kakun mansikat, samoin kuin syödyt potut, ovat luomua tuusulalaiselta tilalta. Väittäisin, että luomumansikat ovat tavallista mansikkaa maukkaampia, tosin työläitä perkata pienen kokonsa vuoksi.

Nopea mansikkakakku


Pohja:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl ruisjauhoja

½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Täyte ja päällinen:
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria


tuoreita mansikoita

Kostutus:
n. 1½ dl appelsiinimehua


Vaahdota sokeri ja kananmunat hyvin, lisää nopeasti sekoittaen jauho-leivinjauheseos. Levitä kevyesti öljytylle leivinpaperille pellille, paista 225 asteessa n. 5 min. Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kostuta osat appelsiinimehulla ja laita kerrosten väleihin ja kakun päälle löysähköä kermavaahtoa ja mansikkasiivuja.


19.7.2009

Kiinalainen kaalisalaatti

Idässä osataan kaalin laitto: olen puputtanut suurella halulla joskus UniCafessa salaattipöydässä tarjolla ollutta hapankaalia, ja kiinalaisten ravintoloiden kaalisalaatti on myös suurta herkkuani. Wrong Noodle Barissa, jossa olen käynyt kaksi kertaa nuudeleita syömässä, on ruokaa odoteltaessa tarjottava pikkuinen kaaliannos mielestäni jopa pääruokaa parempaa. Kun kaali on lisäksi halpaa, terveellistä ja ekologista, päätin kokeilla kiinalaisen kaalisalaatin tekemistä.


Ohje löytyi googlaamalla joltain karppausaiheiselta keskustelupalstalta. Ihan nopsasti salaatti ei valmistu, vaan sen pitää antaa tekeytyä useamman tunnin ajan. Itse en malttanut ihan ohjeessa mainittua aikaa odottaa ja oioin mutkia muutenkin sekä vähensin vähän suolan ja sokerin määrää terveyshössötyksissäni. Voi olla, että ihan ohjeen mukaan tehtynä salaatista olisi tullut vielä parempaa, mutta ei tuo yhtään pahalta maistunut nytkään, vaan meni mainiosti sekä yksinään että grillitassun kaverina.

Salaattiin tulee muuten melko tavallisia aineksia, erikoisempaa on vain seesamiöljy, joka on alkuperäisen lähteen mukaan kuitenkin välttämätöntä, jotta salaatti maistuisi siltä miltä pitääkin. Veikkaisin, että sitä löytyy isoimmista ruokakaupoista. Itse kävin ostamassa sitä naapurin kiinalaisesta ruokakaupasta, 2,5 dl:n pullo maksoi viitisen euroa. Öljy tuoksuu aivan mielettömän hyvälle, ja nyt yritänkin kovasti keksiä sille muitakin käyttötarkoituksia. Uskaltaisikohan sitä kokeilla omatekoisen myslin maustamiseen..?

Kaalta Pekingin tapaan (suluissa omat muutokseni)

n. 1 kg kaalta

2 rkl merisuolaa (n. 1 rkl tavallista suolaa)
1-2 cm tuoretta inkivääriä ohuiksi tikuiksi suikaloituna (1 tl kuivattua
)
5 rkl sokeria (3 rkl)

2½ rkl oliiviöljyä (rypsiöljyä)
2½ rkl seesamiöljyä
3 kuivattua tai tuoretta chiliä hienonnettuna (1 rkl valmista chilirouhetta maustehyllystä)
1 tl setsuaninpippuria (mustapippuria)
5 rkl riisiviinietikkaa (omenaviinietikkaa)


Laita ohueksi suikaloitu kaali isoon kulhoon ja ripottele mukaan suola. Jos kaali on kovin kovaa, sitä voi nuijia pehmeämmäksi. (Käytin varhaiskaalta, e
n nuijinut.) Anna kaalin seistä huoneenlämmössä 2-3 tuntia, jonka jälkeen puristele kaalista molemmin käsin ylimääräistä nestettä pois. (Tämä vaihe tuntui jotenkin ällöttävältä - puristella nyt ruokaa käsin! Mutta sitten tajusin, että puristellaanhan esim. sämpylätaikinaakin...)

Laita kaali toiseen kulhoon ja lisää inkivääri kaalikasan keskelle. Ripottele sokeri kaalin pinnalle, ei inkiväärin päälle. Kuumenna seesamiöljy (alkuperäisen ohjeen mukaan savuavan kuumaksi, ei ole kuitenkaan tarpeen). Ota pois liedeltä, lisää chili ja pippuri. Kaada kuuma öljy inkiväärin päälle (irrottaa ilmeisesti makua inkivääristä). Lisää etikka ja oliiviöljy, sekoita. Itse laitoin ensin kaalin joukkoon vain sokerin. Inkiväärin sekoitin kuumennetun öljyn joukkoon, samoin kuin muut mausteet ja etikan, jotta saisin mausteet sekoittumaan tasaisesti salaattin. Anna seistä huoneenlämmössä toiset 2-3 tuntia (tai puoli tuntia jos et malta odottaa). Salaatin pitäisi alkuperäisen lähteen mukaan säilyä jääkaapissa jopa pari viikkoa.

17.7.2009

Pizza aikuiseen makuun

Pitsa vai pizza? Tästä olemme joskus siipan kanssa keskustelleet. Itse olen sitä mieltä, nuo taikinalle leivotut täytteet hajautuvat jatkumolle, jonka pizza-päädyssä on jokin italialainen tai täällä kotomaassa jonkin astetta paremman ravintolan lätty ja pitsa-päädyssä kotona arki-iltana tehty pellin kokoinen jauhelihatäytteinen, edampäällysteinen versio. Peruspizzerian (tai -pitserian) viiden euron känkyt sijoittuvat jonnekin puoliväliin - en tiedä ovatko ne pizzaa vai pitsaa.


Joskus voi kuitenkin kotiuunissakin tehdä pizzaa, ja tämä on nyt sitä (vaikka kuva taas tekee ruuasta vähemmän hyvän näköistä kuin se todellisuudessa oli). Ruoka syntyi itse asiassa vähän puolivahingossa kaikesta kaapista löytyneestä ja vähän jostain tarkoituksella ostetusta (mm. tomaattimurska oli päässyt loppumaan, mikä vahinko korjattiin käyttämällä pieni sipaisu ketsuppia ja paljon tuoretta tomaattia), mutta onnistui yli odotusten. Täytteestä puuttuvat kinkku, jauheliha ynnä muut vastaavat, mutta makua - ja tuoksua! - tässä on vaikka muille jakaa. Voimakkaan maun tasapainottamiseksi kannattaa ehdottomasti tehdä pizzan kaveriksi salaatti. Balsamicon vasta löytäneenä ja siihen suuresti rakastuneena hurautin sitä salaatille kastikkeeksi, ja samaa suosittelen muillekin tätä mahdollisesti kokeileville, sillä balsamico sopi mielettömän hyvin yhteen pizzassa olevan vuohenjuuston kanssa. :)

Tomaatti-vuohenjuustopizza

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl grahamjauhoja
½ pss kuivahiivaa
½ tl suolaa
2 dl vettä
reilu ½ dl öljyä

Sekoita jauhoihin hiiva ja suola, lisää vesi ja öljy ja vaivaa taikinaksi. Anna kohota hyvän aikaa (tai käytä kokonainen pussi kuivahiivaa) ja taputtele pellille.

Täyte:
ketsuppia
4-5 tomaattia
5-6 aurinkokuivattua tomaattia
1 punasipuli
vuohenmaitohomejuustoa (Meillä juustovalinnan teki jälleen Prisman kauppias laittamalla juuston lapun "- 30 %", President oli juuston merkki. Myös tavallinen brie sopii varmasti hyvin.)
n. 1½ dl emmentalraastetta
mustapippuria
oreganoa

Levitä pizzapohjalle hyvin hyvin ohut kerros ketsuppia. Lado päälle tomaattisiivuja vieri viereen sekä viipaloitu punasipuli. Laita päälle myös pieneksi pilkottu punasipuli. Vuohenjuuston viipaloimme reilusti pizzan päälle - ehkä paremmin voisi toimia pienemmiksi palasiksi leikattuna. Ripsauta päälle vielä vähän mustapippuria ja paljon oreganoa ja juustoraaste. Juustoraastetta ei tarvitse olla kovin paljoa. Paista 225 asteessa kunnes reunat saavat väriä (noin 15 minuuttia). Anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua.

Salaatti:
ruukku jääsalaattia
kourallinen kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
loraus balsamicoa

Revi salaatti, sekoita joukkoon siemenet. Kasaa salaatti lautaselle pizzapalan päälle ja huljauta päälle balsamicoa.

PS. Paljolti samanlainen pizza on tehty vastikään bongaamassani Fakta ja Farfalle -blogissa
(mitä en kuitenkaan lukenut ennen oman pizzan tekoa!), jossa on myös muita varsin herkullisen näköisiä kokkauksia. Kannattaa käydä kurkkimassa! :)

15.7.2009

Leipää pöytään

Päätin muutama päivä sitten testata Eeva-Maijan postaamaa leipäohjetta, joka vaikutti oikeinkin herkulliselta. Ohjeen voi kurkata linkin takaa; mitään suuria muutoksia en tehnyt. Mainittakoon pienenä täydennyksenä kuitenkin, että jos tekee kaksi leipää, ei kannata kohottaa niitä samalla pellillä yli ohjeessa annettua aikaa. Tarkoituksena oli lenkiltä tulon jälkeen tekaista leipätaikina, napsauttaa sauna lämmitä ja laittaa uuni lämpiämään saunomisen ajaksi. Leipien kohoamisen aikana sauna ei kuitenkaan ollut lämmennyt (olin aiemmin soheltanut kiukaasta tehot minimiin), joten leipien kohotusaika venyi vähän turhan pitkäksi ja jouduin pariinkin otteeseen puhkomaan leivistä ilmaa pois ja kaapimaan niitä vähän jämptimmin kasaan ennen uuniin laittoa.



Hyvää leivästä kuitenkin tuli, eivätkä nuo valmiit muhkut mielestäni edes näytä kovin iljettäviltä. Kotona tehty saakin näyttää kotona tehdyltä, tycker jag. (Lisäys: Tosin nyt kun paljon paljon myöhemmin tuota kuvaa katson, niin eihän nuo kyllä mitenkään esteettisiä ole. Vaan lienevät hyviä olleet? En edes muista. Pitänee tehdä joskus uudestaan...)

Leipää olisi kiva tehdä itse enemmänkin. Omatekemä lei
pä on kaupan leipää halvempaa ja lisäaineetonta, eikä mikään tietystikään ole aivan uunituoretta leipää makoisampaa. Leivän leipominen tuntuu usein vain kovin työläältä (ehkä leivänsyöntiä voisi vähän yrittää hillitä niin sitä jaksaisi leipoa?) ja aina joskus leipomukset tahtovat mennä vähän pieleenkin. Yleensä kai syynä lienee se, että yritän sinnikkäästi lisätä leipätaikinaan kaikenmoista täysjyväjauhoa, hiutaletta ja siementä, jotka sitten tahtovat tehdä leivonnaisita vähän turhan jämäköitä rakenteeltaan. Tämän vuoksi meillä on herkuttelupatongin tekovastuu miehellä, joka sinnikkäästi kieltäytyy laittamasta taikinaan muuta kuin vaaleita vehnäjauhoja. - Tosin viimeisimmällä kerralla sain sen käyttämään himppasen ruisjauhojakin, ja patongit olivat onneksi ihan yhtä hyviä kuin ennenkin. Mitään vehnäjauhokauhua en pode, mutta toki mieluummin syön täysjyväistä. Harmi, että kaupassa kaikki terveellinen leipä tuntuu olevan epäterveellistä kalliimpaa, esimerkiksi 100-prosenttisesta rukiista leivotut leipäset maksavat enemmän kuin vehnänsekaiset ruispalat. Yksi kaupan suosikkiruisleivistäni on tosi jyväinen Real, jota jostain käsittämättömästä syystä myydään aivan minipienissä paketeissa - kuten myös muita kuituisampia leipiä!

Olisikin siis ehkä syytä kokeilla taas ruisleivän tekemistä. Muutama vuosi sitten testasinkin jotain ruislimppuohjetta, mutta ilmeisesti silloin jokin meni pieleen, koska en ole samalla ohjeella toistamiseen leiponut. Reseptivarastosta löytyy nyt jo ihanien, äidin jos
kus tekemien muskelileipästen ohje, mutta niiden tekeminen on oikeasti työlästä ja aikaaviepää (mm. parikin useamman tunnin kohotusta, pienten leipästen taputtelua pellille ja suuren suuren kulhon tiskaaminen, kun ei jaksaisi vain pientä taikinaa tehdä kun kerran töihin alkaa), ja niihinkin tulee itse asiassa vehnäjauhoja. Hyviä ja helppoja ruisleipäohjeita otetaan siis vastaan!


Paitsi leipä, myös leivänpäällysteet mietityttävät. Kuvassa olevilla leivillä kurkkuviipaleiden alla on itsetehtyä margariinia. Tavallisissa rasiamargariineissa on aika paljon kaikenmoisia lisäaineita, ja käsittääkseni (huom. nyt ei puhu asiantuntija) joissain myös rasvan laatu ei ole niin pehmeää kuin pitäisi, vaan niissä voi olla kovetettuja kasvirasvoja tmv. Näistä vähän huolestuneena soitin anopille ja kysyin ohjetta levitteeseen, jota muistin hänen joskus tehneen. Tässä ohje:

Omatekomargariini

100 g pehmeää voita
1 dl öljyä (mielellään muuta kuin rypsiöljyä)
2 dl kylmää vettä

Voin kannattaa olla ehkä hieman tavallista suolaisempaa ja öljyn kuulemma muuta kuin rypsiöljyä (esim. oliivia tai auringonkukkaa), sillä rypsiöljyn maku saattaa puskea levitteestä turhan voimakkaasti läpi. Itse kylläkin käytin rypsiöljyä, koska muuta ei kaapissa ollut, enkä huomaa maussa mitään erikoista, mutta joku muu saattaa olla eri mieltä. Käytetty voikin oli vain tavallisen suolaista, ja lopputulos siksi vähän laimea. Levitteen tekeminen on kuitenkin helppoa: pehmeä voi ja öljy sekoitetaan toisiinsa sauvasekoittimella, ja viimeiseksi lisätään vesi hyvin pienissä erissä tarmokkaasti edelleen sauvasekoittimella sekoittaen.


Tosin on huomattava, että tässäkin omatekomargariinissa on myös kovaa rasvaa. Lisäaineet kuitenkin loistavat poissaolollaan, ja tämä levite myös maistuu todella hyvältä (paitsi siis ei vielä tämä ensimmäinen kokeiluni). Ja tässäpä tullaankin yhteen syömisen ja ruuanlaiton suurimmista vaikeuksista: miten tehdä oikeita valintoja, kun mietittäviä asioita on niin paljon? Huomioon pitäisi ottaa ainakin ruuan tervellisyys, maku, hinta ja ekologiset seikat. Monet näistä tuntuvat olevan ainakin jossain määrin ristiriidassa keskenään (esimerkkinä luomun kalleus) ja ristiriitaisia ne ovat itsessäänkin. Valitsenko leivän päälle siis lisäaineetonta ja siksi terveellistä margariinia, jossa on kuitenkin paljon kovia rasvoja? Ja onko ekologisempaa ostaa kaupanleipää, jota on paistettu luultavasti energiatehokkaasti iso määrä kerrallaan mutta joka myydään muovipussissa, vai leipoa itse kotona joko lämmittäen uunia usein pieniä leipomuseriä varten tai pakastaen osan leivästä? Vai pitäisikö laittaa orsi kattoon ja leivät sinne kuivumaan tai ehkä lopettaa leivänsyönti tyystin? Siinäpä yhdelle ihmiselle pohdittavaa leipähyllyn eteen.

11.7.2009

Porvoon herkkuja

Tänään tehtiin pieni päiväreissu Porvooseen. Tarkoitus oli mennä höyryjunalla, joka liikennöi Keravan ja Porvoon väliä kesälauantaisin, mutta juna oli niin täynnä, että hyppäsimme omaan autoon. Matkaahan Porvooseen ei ole meiltä kuin vähän reilu 30 kilometriä, joten useamminkin siellä voisi piipahtaa. Retki oli nimittäin kerrassaan onnistunut - eikä vähiten aivan mielettömän hyvän ruuan vuoksi. Joen rannalla oli useampiakin terassiravintoloita, joista valitsimme Wilhelm Å -nimisen paikan. Mies valitsi alkuruuaksi vuohenjuustosalaatit ja pääruuaksi pariloitua lohta.


Molemmat olivat aivan loistavia valintoja. Salaatista en hoksannut ottaa kuvaa, mutta joka tapauksessa siinä oli useampaa eri salaattilaatua (mm. rucolaa, jonka kasvamista omalla parvekkeella odotan kärsimättömänä), kurkkua, kirsikkatomaattia, punasipulia, vuohenjuustokönttä ja tosi tosi hyvää balsamicokastiketta (kastikkeen laadun kertoi tarjoilija). Alkusalaatin aineksia löytyi myös pääruuasta. Uuniperuna oli ihan hyvää, mutta hävisi kyllä lohelle mennen tullen. En tiedä oliko kalan taika tuossa kastikkeessa vai missä, mutta lohi oli kyllä hirmuisen herkullista.

Jälkiruuan menimme syömään vanhassa kaupungissa olevaan Tee- ja kahvihuone Helmeen, jossa ei saanut kuvata (mahdollisesti koska paikka oli täynnä kaikkea vanhaa). Kokemus oli ihan uudenlainen: kahvikupillisen sijasta asiakkaalle annettiin juoma pienessä pannussa, josta sitten itse kaadeltiin sumppi kuppiin. Kahvin kaverina oli sacher-kakkua. Eväkset olivat oikein maistuvat, vaikkakin pieni ähky meinasi iskeä. Miinuksena voisi pitää sitä, että tuotteiden hintoja en onnistunut tiskiltä bongaamaan, joten kahvittelu tuli vähän kalliimaksi kuin ainakin minä etukäteen ajattelin. Mutta toisaalta toki matka tuli muuten suht halvaksi, kun bensoihinkaan ei ihan hirveästi mene tuollaisella matkalla rahaa. Kahvilassa sattui myös pieni välikohtaus, kun viereisessä pöydässä istunut ehkä kolmevuotias mansikkamyssyinen tyttö keikahti tuolillaan nurin, suoraan selälleen. Me viereisten pöytien ihmiset säikähdimme paljon enemmän kuin lapsi itse: pikkuinen ei edes tajunnut ruveta itkemään, kun isä koppasi tytön syliin. <3

9.7.2009

Elämä punaiseksi

Ostin kävelykadun torikojulta uutta porkkanaa, punajuurta ja kukkakaalta. (Miksi kaupoissa ei ole kotimaisia juureksia?!) Ensin laitoin niitä folionyytissä raejuuston ja brien kanssa, ja eilen kokeilin Pirkan parhaan leivontakirjan ohjeella punajuuripiirasta (löytyy myös täältä). Yleensä sovellan ohjeita aika paljonkin, usein huonollakin menestyksellä. Tällä kertaa pitäydyin ohjeessa varsin tiukasti, vain pohjaan käytettyjä grahamjauhoja laitoin enemmän kuin kirja opasti ja täytteen punajuuren päätin raastamisen sijasta pilkkoa, jotta koko keittiö ei olisi ihan punajuurimehussa. Tulos oli ihan kelpo ja todella täyttävä. Mausteita olisi voinut olla enemmänkin, samoin sinihomejuustoa. Tosin mies epäili, että syynä juuston maistumattomuuteen oli se, että kyseessä oli kevytjuusto. Voi olla oikeassakin. 17-prosenttinen Aura on ehkä vähän kumimaista, mutta ajattelin, ettei se haittaa kun ruoka kuitenkin menee uunin kautta. Mutta seuraavalla kerralla ehkä täysrasvaista.


Punajuuripiiras (pienin muutoksin)

Pohja:
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl grahamjauhoja
100 g voita
3-4 rkl vettä

Nypi jauhot ja pehmeä voi sekaisin, lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin. Taputtele taikina piirakkavuokaan. Tee foliosta pitkulaiset tuet piirakan reunoille, pistele pohja ja paista pohjaa 200 asteessa 15 min.

Täyte:
3-4 (n. 400 g) punajuurta (meillä kolme mielestäni pienehköä)
125 g sinihomejuustoa
2 prk kermaviiliä
3 kananmunaa
2 rkl omenaviinietikkaa
½ tl timjamia (laittaisin kokonaisen teelusikallisen)
½ tl mustapippuria (tätäkin vähän enemmän)

Leikkaa/raasta punajuuri silpuksi, sekoita täytteen ainekset sinihomejuustoa lukuun ottamatta. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle, murustele päälle sinihomejuusto ja jatka paistamista 50 min. Jos piirakka tummuu liikaa, laita päälle foliota (esim. ne pohjan paistossa käytetyt foliosuikaleet auki käärittynä). Kuten kuvasta näkyy, meillä piirakka pääsi vähän tummumaan, mutta maussa asti ei onneksi tuntunut.


Ohjeessa neuvottiin tarjoilemaan piirakka raikkaan vihersalaatin kanssa. Meidän salaatista löytyi jää- ja lehtisalaattia, herneenversoja, kurkkua ja keltaista tomaattia (koskapa punaiset olivat kaupassa kovin huonokuntoisia), kastikkeena balsamicoa ja rypsiöljyä. Ilmeisesti jotkut vähän karsastavat rypsiöljyn käyttöä salaatinkastikkeena, mutta kun rypsiöljy on melko neutraalin makuista, sopii se mielestäni salaattiin mainiosti.

MUOKS. Muutaman päivän jääkaapissa ollut piirakan loppu oli muuten todella hyvää - ehkä jopa parempaa kuin tuoreena. Jos tätä kokeilee, niin kannattaa antaa piirakan vetäytyä hyvän tovin tai ainakin säästää palanen myöhempää herkuttelua varten!

8.7.2009

Lettukestit eli lättyjuhulat ja uusi blogi!

Koska minusta alkoi tuntua siltä, että kirjoitan aina vain ruuasta, päätin jättää muut aiheet kokonaan pois. Edessäsi on nyt siis ruokablogi. Muutama asia kerrottakoon:

1) En ole mikään turhan hyvä kokki, mutta pyrin parempaan. Ruuanl
aitto ja etenkin syöminen on kivaa.
2) Kokkaamista huonommin hallitsen valokuvauksen. Jostain syystä ruoka näyttää livenä aina herkullisemmalta kuin valokuvissa. Pitäisiköhän hankkia valkoisia lautasia ihan vain sitä varten, että ruoka näyttäisi kuvassa hyvältä?
3) Näin kesällä tulee laitettua enemmänkin ruokaa kotona, muulloinhinnä viikonloppuisin. Mutta ehkä silti keksin jotain kirjoitettavaa - ehkä tämä blogi jopa innostaa kokkailemaan enemmänkin!

Ja sitten (rumpujen päristystä) - ensimmäisen muonan esittelyyn (kossh)! Muutama ilta sitten keksimme paistaa lättyjä ja pitää ihan pienimuotoiset lettukestit. Olen viime päivinä selaillut (töissä...) paljon ruoka-aiheisia sivuja ja paljon olen tykännyt Lettupannu-blogista, jossa kokkaillaan kasvisruokaa. Sieltä löysin alunperin ohjeen banaanista tehtyyn jäätelöön (tai jäätelöntapaiseen), ja Lettupannuun ohje oli otettu blogista nimeltä MonkeyFood. Homma on äärimmäisen simppeli: pakastimeen pilkotaan muutama banaani, annetaan niiden jäätyä, otetaan sulamaan ja surrutellaan sauvasekoittimella muusiksi. Kokeilin jo aiemmin banaani-suklaajäätelöä, johon laitoin banaanin lisäksi tummaa suklaata rouhittuna sekä vähän vaniljasokeria, mutta omaan makuuni syötävä oli liian äitelää. Lisäksi mieleen tuli elävästi lapsena syöty piltinkaltainen banaanimössö.

Ohje vaikutti kuitenkin ihan kehityskelpoiselta, ja kun yhtenä päivänä alkoi tehdä mieli lättyjä, päätin kokeilla lättyjen kaveriksi banaanijäätelöä Lettupannun tapaan puolukalla terästettynä. Halusin herkkuun vähän sattumia, joten ostin marketin karkkihyllyltä muutaman vaniljafudgen. (Onpa muuten karkki, joka teoriassa vaikuttaa vähän turhan öllöltä eikä muutenkaan oikein istu irtokarkkimieltymyksiin mutta joka kuitenkin aina löytää tiensä pussiini.)


Tämä kirpeänmakea kombinaatio kera vähän suolaisten, voissa paistettujen lättyjen toimikin tosi tosi hyvin, joten mikäs olisikaan parempi tapa aloittaa tämä blogi. Tässä siis:

Lättyjä ja puolukka-toffeejäätelöä (edes vähän terveellisemmin)

Lätyt:
½ litraa rasvatonta maitoa
2 munaa
½ dl ruisjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
paistamiseen voita

Sekoita lättytaikina ja jätä turpoamaan hetkeksi. Paista lätyt voissa valurautapannulla, jos sellainen kaapista löytyy. (En tiedä onko valurautapannussa oikeasti mitään taikaa lätynpaistossa, mutta on siinä ainakin fiilistä enemmän.)



Puolukkajäätelö (määrät jäivät merkitsemättä ylös):
n. 3 banaania
n. 2 dl pakastettuja puolukoita
6-7 palaa vaniljafudgea

Laita banaanit pakkaseen hyvissä ajoin ja ota ne myös hyvissä ajoin sulamaan, sillä aivan jäistä banaania ei kannata lähteä muussaamaan. Pilko vaniljafudget noin puolen sentin kuutioiksi. Laita banaanit ja puolukat samaan kulhoon ja survo sauvasekoittimella pehmeäksi ja kuohkeaksi mössöksi ja lisää toffeepalaset.



Iske lättyjen päälle reilusti puolukkajätskiä ja nauti vaikkapa nuoruusnostalgiamusiikin tahdissa, niin kuin meillä tehtiin. :)