28.3.2010

Konstailematonta

Innostuin taas vapaapäivän kunniaksi laulattamaan uunia. Ostin pari päivää sitten ison kasan silakkafileitä kaupasta, ja nyt laitoin niistä ensimmäisen satsin ruokaa. Meillä on jääkaapissa myös ihan liikaa pottua, jota aina tilaan ruokapiiristä mutta jota en koskaan tajua käyttää. Ajattelin aluksi paistaa fileet pannulla ja tehdä pottumuusia kaveriksi, mutta koska alkoi laiskottaa ja myös leivotuttaa, tein silakkalaatikon, joka paistui kätevästi samalla uuninlämmityksellä. Leipomukseksi väänsin kaneliässiä. Tai "ässiä", vähän nuo levisi, ilmeisesti koska käyttämäni kananmunat olivat aika suuria ja jauhoja olisi pitänyt varmaan laittaa enemmän. Mutta silakkalaatikko oli ihan mielettömän hyvää - kuten perusruoka yleensä tuppaa olemaan.

Vuokaruoka on nam.


Silakkalaatikko ja hapankaali, myös nam.

Silakkalaatikko
(ohje täältä)

1 kg perunoita
1 sipuli
300 g silakkafileitä
3 dl maitoa (laitoin n. 2 dl maitoa ja lisäksi 3 dl vettä)
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
maustepippuria (laitoin kokonaisia)

Kuori ja viipaloi potut ja sipuli. Voitele vuoka, lado perunat, sipulit ja silakkafileet (paloiteltuina tai ei - vähemmällä pääsee kun ei paloittele) vuokaan, ripottele mausteet väliin ja kaada päälle neste-vehnäjauhosuurus. Paista 175 asteessa n. 1-1½ tuntia.

Kaneli ei halunnut levitä taikinan mukana.

Kaneli"ässät" (n. 40 koopeeäl, Pirkan ohje)

200 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmuna ja jauhot + leivinjauhe. Jaa taikina n. 40 palaan, pyörittele palat tangoiksi ja pyöräytä ne kaneli-sokeriseoksessa. Muotoile ässiksi. Vinkki: kaneli-sokeriseosta kannattaa käyttää pötköjen muotoilussa apuna. Jauhoja älä käytä, sillä jauhoiseen pintaan ei kaneli-sokeri tartu. Paista 200 asteessa n. 7-10 min.

Ässät ei olleet ainoat joiden taikina oli vähän turhan löysää. Leipä lässähti taas:


Korjasin tuon otsikon. Ilmeisesti kolme konsonanttia peräkkäin on mulle liian vaikeaa.

25.3.2010

Ylläripylläri, salaattia taas

Tämmöisen väänsin tänään pikaruuaksi. Paitsi että potunkeittoon menee aikaa. Niitä kannattaa keittää enemmän kerralla, lopuista voi tehä vaikkapa pyttistä. Tai salaattia lisää. Ja tässä on taas avokadoa.


Pikamättösalaatti (yhdelle rohmulle)

2 kiinteää keitettyä perunaa
1 avokado
½ sipuli
n. 1 dl raejuustoa
mustapippuria
suolaa
1 tl omenaviinietikkaa

Pilko ja sekoita. :)

19.3.2010

Juurespiirakat ja toinenkin suklaakakku

Leirileski leipoi tänään jo kauan haaveksimiansa juuressosetäytteisiä karjalanpiirakoita, joiden tekemiselle ei ole ollut aikaa ennen gradun esitarkistukseen jättöä. Nyt on aikaa, jee. Tein myös suklaakakun, koska oli kananmunia kaapissa. Pitemmittä puheitta - tässäpä nämä.

Ei löydy näimmä Sussusta karjalaisemäntää, sen verran on rumia nuo piirakat.

Juurespiirakat
(n. 25 kappaletta)

Täyte:
n. 1 kg lanttua
pari porkkanaa
kasvisliemikuutio
vettä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
½ tl muskottipähkinää

Taikina:
7 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
vettä
1-2 rkl öljyä

Kuori ja pilko juurekset ja keitä ne kasvisliemessä kypsiksi. Valtaisa kattila on ihan hyvä olla olemassa. Ei siis näin:


Vaan ihmeesti tuo ei kovinkaan pahasti kiehunut yli.

Soseuta juurekset, sekoita joukkoon siirappi, suola ja muskottipähkinä. Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa taikina sekoittamalla jauhoihin suola ja niin paljon vettä, että saat sopivan jänkin taikinan. Lisää öljy. Jaa taikina n. 25 palaseen, pyörittele palat palloiksi ja kaulihe piirakkapohjiksi ja pinoa. Pohjat kuivuvat nopeasti, joten ne kannattaa peittää liinalla tai täyttää pikapuoliin. Täyttämisen ja rypyttämisen jälkeen paista piirakoita 275 asteessa n. 10-15 min. Jos olet vähemmän laiska ja tiskiäpelkäävä kuin minä, sivele piirakat paistamisen jälkeen vielä kuumalla vesi-voiseoksella (1 dl vettä + 50 g voita).

Kuivakakusta ei kyllä pysty kuvan perusteella sanomaan mitään. Samalta näyttää aina.

Edellistä parempi suklaakakku (pienehkö)

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1½ dl maapähkinöitä rouhittuna
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
½ dl viskiä

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmunat ja lisää kuivat aineet. Sekoita vielä viski joukkoon. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa, 175 asteessa n. 50 min.

Ja sitten vielä perjantai-illan biisi, Yleksiltä tuli ja leivontaani rytmitti:


16.3.2010

"Lohisalaatti"

Bongasin kyläreissulla paperinkeräyskassista Kotivinkin ja siitä ihanan näköisen ja hurjasti kaikkea terveellistä sisältäneen salaattiohjeen. Salaatti olisi itse asiassa voinut olla omakeksimäni, sillä sen ainekset ovat kaikki olleet viime aikoina kovassa käytössä meidän keittiössä: lohta, avokadoa, kananmunaa. Kananmunat olen oikeastaan keksinyt ihan vasta, kun olen yrittänyt lisätä proteiinin saantiani. Avokadoa on tullut popsittua mm. leivän päällä siivuina, ja lohi on aina varma valinta, kun haluaa jotain helppoa mutta herkullista ruokaa. Tähän salaattiin tuli kylmäsavulohta, ja totesin, että olisin varmaan maailman onnellisin nainen, jos voisin itse pyytää omat kalani (koska kala on niin kallista) ja sitten savustaa ne omalla pihalla olevassa pöntössä. Tai sitten graavaisin kaiken...

Kaikki ruokaohjeet tuntuvat muuten olevan kovin pieniä. Tämänkin salaatin tein reilusti isompana kuin ohjeessa oli, ja vähän enemmänkin olisin voinut syödä. - Tähän tosin saattaa vaikuttaa se, että salaatti syötiin viiden aikaan iltapäivällä, jolloin aamupalasta oli jo seitsemän tuntia ja väliin mahtui kymmenen kilometrin lenkki. Ja vaikken tuosta loskaisesta ja jäisestä kelistä tykkääkään, niin täytyy myöntää, että onhan tuolla sää sentään kaunis.

Ja ruokaohjeista vielä sellainenkin ihmetys, että mistähän niiden nimet tulevat? Tämäkin salaatti oli nimetty "lohisalaatiksi", vaikka siinä oli niin paljon kaikkea muutakin. Vai onko se aina se lihaisin ainesosa, minkä perusteella salaatti nimetään? Jännää.



Lohi-avokado-kananmuna-salaattisalaatti (n. 2:lle)

1 kerä jotain mieluisaa salaattia (Kotivinkissä lehtisalaattia, meillä jääsalaattia)
1-1½ avokadoa
2 kananmunaa
n. 200 g kylmäsavulohta
n. 1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
öljyä

Keitä kananmunat (n. 5 min). Jäähdytä ja pilko munat. Pilko myös avokado ja lohi, ja lado ainekset revitylle salaatille lautaselle. Pirskottele avokadojen päälle sitruunamehua ja mausta salaatti vielä mustapippurilla ja öljyllä.

11.3.2010

Virhe! Virhe!

Tein uudestaan täydellistä leipää. Ja huomasin ohjeessa virheen. Olin kirjoittanut siihen laitettavan 1,5 l vehnäjauhoja, vaikka ruisjauhoja pitäisi olla. Korjasin.

Jotain hyvää opetusharjoittelussakin

Olin seuraamassa aamulla ysiluokan köksäntuntia, jossa tehtiin chili con carnea ja chilistä suklaakakkua. Opettaja toi meillekin suklaakakun reseptin eteen ja sanoi: "Mutta kakkua ette saa." Ja niinhän se sitten piti kotiin päästyä tehdä se kakku itse, kun juuri sopiva määrä kananmuniakin oli jääkaapissa odottamassa. (Kaupasta kannattaa ostaa vähän enemmän kananmunia kuin on juuri silloin tarvis, jotta voi sitten munien parasta ennen -päiväyksen mentyä todeta, että pitäähän ne nyt hyvänen aika johonkin käyttää etteivät pilalle mene, ja leipoa jotain.)

Kaakusta tuli ihan hyvää, mutta paistoin sen liian kuivaksi. Ja vaihdoin voin öljyyn kosken jaksanut voita ostaa ja luotan vielä siihen, että öljy on voita terveellisempää. Tähän ehkä voisi sopia myös ihan suklaa eikä vain kaakaojauhe, tulisi kai mehevämpää. Mutta meni tämä näinkin. ;) Ja ai niin, kun ei ollut voita, niin öljytin vuoan enkä jaksanut siihen äheltää mitään korppujauhoja, ja niinhän tuo pentele jäi vuokaan kiinni. (Mutta sitten saa kaapia suoraan suuhun ne vuokaan kiinni jääneet räippeet.)



Chilinen suklaakakku

2 munaa
2 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
chiliä: vajaa 1 tl kuivattuja chilihiutaleita tai 1 maustemitta (käyttääkö joku näitä oikeasti vai onko ne vain köksäntuntien hapatusta?) chilijauhetta tai 1-2 tl tuoretta chiliä hienonnettuna - tai pistä enemmän jos tuntuu että uskallusta riittää, vähemmän elä ainakaan!
100 g voita tai 1 dl öljyä

Vaahdota muna ja sokeri. Lisää kuivat aineet ja sulatettu voi tai öljy. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 200 asteessa n. 15 min. Alkuperäisessä ohjeessa oli jopa 15-20 min, ja tuo 15 oli ainakin mun vuoalle liian kauan. Ehkä jopa 10 min voi riittää.

Kakku tarjottiin köksällä ranskankerman ja vadelmien kanssa. Minäkin hankin ranskankermaa mutta korvasin vadelmat itsetehdyllä viinimarjahillolla. Hilloa piti tehdä, kun oli pakastimessa iso pussi sen verran mehustuneita marjoja, että piti ottaa koko könttä sulamaan kerralla, kun ei siitä osia saanut nyrhennettyä. Tuo ranskankerma oli ihan uutta mulle tuollasen makean kylkiäisenä, mutta oli vallan kerrassaan mainiota. Ja kirpeä hillo myös. Monta voimakasta makua siis, mutta toimi kyllä.

Lisäys: Söin kakkua nyt seuraavana päivänä, ja ei tuo ohje kyllä suoraan sanottuna ihan kauhean häävi ole. Suosittelenkin laittamaan chiliä vaikka johonkin hyvään mutakakkumaisempaan ohjeeseen.

5.3.2010

Blogilöytö

Löysin jostain blogiin, jossa on ihan mielettömän upeita annoskuvia.

--> Decapitated - foodblog.