16.3.2010

"Lohisalaatti"

Bongasin kyläreissulla paperinkeräyskassista Kotivinkin ja siitä ihanan näköisen ja hurjasti kaikkea terveellistä sisältäneen salaattiohjeen. Salaatti olisi itse asiassa voinut olla omakeksimäni, sillä sen ainekset ovat kaikki olleet viime aikoina kovassa käytössä meidän keittiössä: lohta, avokadoa, kananmunaa. Kananmunat olen oikeastaan keksinyt ihan vasta, kun olen yrittänyt lisätä proteiinin saantiani. Avokadoa on tullut popsittua mm. leivän päällä siivuina, ja lohi on aina varma valinta, kun haluaa jotain helppoa mutta herkullista ruokaa. Tähän salaattiin tuli kylmäsavulohta, ja totesin, että olisin varmaan maailman onnellisin nainen, jos voisin itse pyytää omat kalani (koska kala on niin kallista) ja sitten savustaa ne omalla pihalla olevassa pöntössä. Tai sitten graavaisin kaiken...

Kaikki ruokaohjeet tuntuvat muuten olevan kovin pieniä. Tämänkin salaatin tein reilusti isompana kuin ohjeessa oli, ja vähän enemmänkin olisin voinut syödä. - Tähän tosin saattaa vaikuttaa se, että salaatti syötiin viiden aikaan iltapäivällä, jolloin aamupalasta oli jo seitsemän tuntia ja väliin mahtui kymmenen kilometrin lenkki. Ja vaikken tuosta loskaisesta ja jäisestä kelistä tykkääkään, niin täytyy myöntää, että onhan tuolla sää sentään kaunis.

Ja ruokaohjeista vielä sellainenkin ihmetys, että mistähän niiden nimet tulevat? Tämäkin salaatti oli nimetty "lohisalaatiksi", vaikka siinä oli niin paljon kaikkea muutakin. Vai onko se aina se lihaisin ainesosa, minkä perusteella salaatti nimetään? Jännää.



Lohi-avokado-kananmuna-salaattisalaatti (n. 2:lle)

1 kerä jotain mieluisaa salaattia (Kotivinkissä lehtisalaattia, meillä jääsalaattia)
1-1½ avokadoa
2 kananmunaa
n. 200 g kylmäsavulohta
n. 1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
öljyä

Keitä kananmunat (n. 5 min). Jäähdytä ja pilko munat. Pilko myös avokado ja lohi, ja lado ainekset revitylle salaatille lautaselle. Pirskottele avokadojen päälle sitruunamehua ja mausta salaatti vielä mustapippurilla ja öljyllä.

6 kommenttia:

kutli kirjoitti...

Niiiiin herrrrkullisen näköstä!!! En vielä ehtiny tekstejä lukia, mutta kyllä mulle maistuis, nam!

Sussu kirjoitti...

Ei muuta ku kokeilemaan! Helppoa ku mikä ja on kyllä hyvää. Tuon avokadohan voi halutessaan jollain korvata. En tosin keksi että mikä olis erityisen hyvä siihen - ehkä joku kurkku saattais jopa toimia.

kutli kirjoitti...

Pittää heti koklata ku meen ilman M:ää kauppaan (viimeksi ei antanu lupaa ostaa tuhannen kallista lohta) :) Mutta se on niin hyvvää!
Joo varmasti tuon avokadon voi korvata kurkulla, kun ei oikeen tuota avokadoa vissiin sais syyä..
Mausteetki kuulostaa tosi hyvältä! Sitruuna sopii niin moneen paikkaan, eikä sitä monesti muista käyttää.

Sussu kirjoitti...

Ou nou, en ehkä sitte ite haluakaan sellaseen tilaan ettei avokadoa sais syyä :P Ei vaan...

Muistelin että ette ihan hirveesti muutenkaan tuosta avokadosta tykänny, niin siksikin ehdotin sen korvaamista jollain :)

Ja lohi ja muuki kala on kyllä ollu viime aikoina ihan hirviän kallista. Siksi oliski ihan huippua ku vois vaan käydä onkimassa ite omat kalansa.

kutli;) kirjoitti...

Aa-aaaivan!:)

Pitihän sitä eilen illalla alkaa kokkeileen...tontskarikala sai korvata lohen tällä kertaa ja silti oli hyvvää!! Oi joi.
Mutta on se se Lohi jotain. Ei muuta ku pilikille, eh..

Sussu kirjoitti...

No nyt alko taas tekkeen itelläki mieli tätä...