19.3.2010

Juurespiirakat ja toinenkin suklaakakku

Leirileski leipoi tänään jo kauan haaveksimiansa juuressosetäytteisiä karjalanpiirakoita, joiden tekemiselle ei ole ollut aikaa ennen gradun esitarkistukseen jättöä. Nyt on aikaa, jee. Tein myös suklaakakun, koska oli kananmunia kaapissa. Pitemmittä puheitta - tässäpä nämä.

Ei löydy näimmä Sussusta karjalaisemäntää, sen verran on rumia nuo piirakat.

Juurespiirakat
(n. 25 kappaletta)

Täyte:
n. 1 kg lanttua
pari porkkanaa
kasvisliemikuutio
vettä
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
½ tl muskottipähkinää

Taikina:
7 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
vettä
1-2 rkl öljyä

Kuori ja pilko juurekset ja keitä ne kasvisliemessä kypsiksi. Valtaisa kattila on ihan hyvä olla olemassa. Ei siis näin:


Vaan ihmeesti tuo ei kovinkaan pahasti kiehunut yli.

Soseuta juurekset, sekoita joukkoon siirappi, suola ja muskottipähkinä. Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa taikina sekoittamalla jauhoihin suola ja niin paljon vettä, että saat sopivan jänkin taikinan. Lisää öljy. Jaa taikina n. 25 palaseen, pyörittele palat palloiksi ja kaulihe piirakkapohjiksi ja pinoa. Pohjat kuivuvat nopeasti, joten ne kannattaa peittää liinalla tai täyttää pikapuoliin. Täyttämisen ja rypyttämisen jälkeen paista piirakoita 275 asteessa n. 10-15 min. Jos olet vähemmän laiska ja tiskiäpelkäävä kuin minä, sivele piirakat paistamisen jälkeen vielä kuumalla vesi-voiseoksella (1 dl vettä + 50 g voita).

Kuivakakusta ei kyllä pysty kuvan perusteella sanomaan mitään. Samalta näyttää aina.

Edellistä parempi suklaakakku (pienehkö)

200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1½ dl maapähkinöitä rouhittuna
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
½ dl viskiä

Vaahdota voi ja sokeri, vatkaa joukkoon kananmunat ja lisää kuivat aineet. Sekoita vielä viski joukkoon. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa vuoassa, 175 asteessa n. 50 min.

Ja sitten vielä perjantai-illan biisi, Yleksiltä tuli ja leivontaani rytmitti:


2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Onpas kiva blogi, tämä :) Ja hyvännäköisiä leipomuksia! Onnea myös esitarkastukseen jätöstä.

Sussu kirjoitti...

Kiitos :) Oma blogisi kuuluu mun suosikkeihin :)