2.12.2010

Värkkäysrepertuaari laajenee

Ruokablogissa voi olla myös käsityöjuttuja. Varsinkin tämänkaltaisia tuotoksia, joita tulee aina kyllä ihan maisteltuakin, nimimerkillä "Kaivaa joka ulkoreissun jälkeen suustaan kaikenmoista kaulahuivinöyhtää".

Ei vaan, oon niin ylypiä tästä paskartelusta, että pakko näyttää. Meikän eka kauluri sitten ekaluokan!

Sopii paitsi lämpimänä pysymiseen myös anonymiteetin suojaamiseen
(mikäli täälä nyt on ketään lukemassa, jota varten anonymiteettia suojata tarvis).

Kaulahuivi-kauluri-mikälie Isostaveljestä

Luo 49 s pyöröpuikoille (nro 4-4,5 käsialan mukaan). Neulo ekalla kierroksella 2 oikein, 1 nurin, *3 oikein, 1 nurin*. Toista *-*, kunnes jäljellä on 2 silmukkaa, jotka neulot nurin. Tämä oli oikea puoli. Nurjalla puolella neulo koko ajan 1 nurin, 1 oikein, viimeinen silmukka nurin. Toista kerroksia niin kauan, että lähes kolme kerää lankaa on mennyt. Mulla tähän meni suunnilleen Tähtien sota -maratonin verran leppoisasti kutoen. Tuloksena syntyy siis helmineuletta, jossa on oikealla puolella neljän silmukan välein oikeaa neuletta oleva pystyraita. Kun lankaa on pieni myttyrä jäljellä, tee napinlävet: neulo 2 s (kuvion mukaan), päätä 3 s, *neulo kuvion mukaan 4 s, päätä 3 s*. Toista *-*, kunnes jäljellä on 2 s, jotka neulot kuvion mukaan. Seuraavalla kerroksella tee päätettyjen silmukoiden kohdalle 3 langankiertoa puikolle. Näistä neule jatkuu normaalisti kuvion mukaan tätä seuraavalla kerroksella. Neulo napinläpien jälkeen vielä kuutisen kerrosta ja päätä silmukat. Kiinnitä toiseen päähän (oikealle puolelle) napit muutaman sentin päähän reunasta. Ja tadaa: näin meillä on taatusti tuskaisan lämmin kaulahuivi, joka pysyy paikallaan eikä lähde vempuilemaan takin mukana.

Lisäys: Selvennykseksi on ehkä hyvä mainita, että vaikka tämä pyöröpuikoilla tehdään, niin ihan edestakaisinneuletta mennään. En tajua, mitä varten on olemassa ne hankalat pötykkäpäiset pitkät puikot, joilla ihmisten toisinaan esim. junassa näkee kutovan kaulahuivia. Pyöröpuikoilla homma käy sata kertaa kätevämmin, kun ei tarvi kannatella kutomuksen painoa siinä puikolla.

Ei kommentteja: