Saaristolaisleipä I ja II (Jospa III toden sanoo?)

Mari yllytti minut kokeilemaan saaristolaisleivän tekoa, ja kun sain jopa kahdessa paikassa sitä maistaa, niin pakkohan sitä oli kokeilla. Googlaamalla löytyneet ohjeet olivat kaikki hyvin samanlaisia keskenään, joten sopivaa reseptiä ei ollut vaikea valita. Taikina on hauska tehdä käyttäen mittakippona kolmen desin Teema-mukia, sillä lähestulkoon kaikkia aineita tulee mukillisen verran, vehnäjauhoja neljä mukillista.


Saaristolaisleipä

1 l piimää
75 g hiivaa
1 rkl suolaa
3 dl siirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
12 dl vehnäjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi, liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, siirappi, maltaat, leseet ja ruisjauhot, ja sekoita vielä vehnäjauhot matkaan. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Anna kohota pari tuntia ja jaa vuokiin (itselläni meni kahteen 1,5 litran ja yhteen vähän pienempään vuokaan). Paista 175 asteessa toiset kaksi tuntia. Noin puoli tuntia ennen paistoajan päättymistä voitele leipiä vesi-siirappiseoksella (jossa n. kolmasosa siirappia). Anna jäähtyä. Leivän sanotaan olevan parhaimmillaan vasta muutaman päivän päästä, hyvää on tuoreenakin. Päälle kannattaa kokeilla esim. savujuustoa ja kurkkua, toimii varsin hyvin aamupalalla.

***

Mutta jos ihan totta puhutaan, niin leipomiseni ei mennyt ollenkaan putkeen, vaan syötävää leipää sain vasta toisella yrittämällä. En nimittäin ollut koskaan törmännyt ohjeessa mainittuihin kaljamaltaisiin, enkä tiennyt minkä näköistä tuotetta kaupasta metsästää. Harhauduin ostosreissulla sitten kaljahyllyn vieressä olevalle hyllylle, jossa oli jos jonkinmoista kaljan- ja viininvalmistustarviketta, myös peltinen pönttö, jossa oli kaljamallasuutetta. Pitkän pohdinnan jälkeen laitoin purkin ostoskoriin, koskapa hyllyssä ei muutakaan tuntomerkkejä vastaavaa tuotetta ollut.

Ja eikun leipomaan. Uute oli koostumukseltaan melko lailla samanlaista kuin ohjeessa oleva siirappikin, ja oli huvittavaa laittaa taikinaan ensin kupillinen siirappia, sitten kupillinen samannäköistä kaljamallasta. Muut aineet laitettuani totesin taikinan olevan melko löysää, mutta kaikkien löytämieni ohjeiden mukaan se kuului asiaan.


Huonostihan siinä kävi. Jo leivän paistuessa aloin vähän epäillä, että taikinassa taitaa olla liikaa nestemäisiä ja liian vähän kuivia aineita - ohjeissa kun nimittäin puhuttiin maltaista eikä maltaasta. Loppujen lopuksi löysinkin Internetin ihmeellisestä maailmasta kuvan kaljamallaspussista, ja pusseissa taitaa olla yleensä vain kuivia aineita. Taikinassa oli siis 3 dl liian vähän kuivia aineita ja 3 dl liikaa märkiä, ikään kuin 6 dl liikaa nestettä siis. Kuten kuvasta näkyy, jäi leipä sisältä täysin raa'aksi ja päätyi biojätteeseen.

Ja kauppaan, josta sitten löytyikin oikeita maltaita. Tässä vielä kuvallinen opastus, mikäli joku muukin on yhtä tomppeli kuin minä:


Sisukkaana naisena laitoin vielä samana iltana toisen leipätaikinan tulemaan, nyt jo vanhasta muistista. Nyt kaiken pitäisi mennä putkeen. Taikinasta tuli selvästi tömäkämpi, ja se myös kohosi erinomaisen kauniisti. Tarkkasilmäisimmät ehkä kuitenkin bongasivat ensimmäisen kuvan leipäviipaleiden kuoppaisen muodon. Jostain syystä leivät siis lässähtivät uunissa. Googlasin jälleen, nyt hakusanoilla "saaristolaisleipä epäonnistui" ja "saaristolaisleipä lässähti", mutta vastaavia kokemuksia en löytänyt muilta. Syötävää leipä oli, kovastikin hyvää, mutta epämääräinen muoto harmitti ja mietitytti. Ainoa keksimäni selitys on, että olen Teema-mukillisia taikinaan kipatessani unohtanut laittaa maltaiden ja vehnäleiden jälkeen taikinaan ruisjauhot, joiden lisäämisestä minulla ei ole mitään selkeää muistikuvaa.

Mutta kokeilkaa te muut paremmalla onnella, ja kertokaa, jos teillä on leipieni puolittaiseen epäonnistumiseen jokin muu teoria kuin mahdollisesti ruisjauhottomuus. Huomatkaa, että seuraavan kuvan limppu kuitenkin hymyilee teille rohkaisevasti. "Kyllä se vielä onnistuu!"