20.9.2009

Jukurtti alusta loppuun

En ole pitkään pitkään aikaan ostanut valmiiksi maustettua jukurttia (enkä käyttänyt sanaa jogurtti), mutta olen kyllä kironnut maustamattoman jukurtin kovaa hintaa. On suuri vääryys, että maustamaton maksaa enemmän kuin maustettu ja etenkin että terveellinen maksaa enemmän kuin epäterveellinen. Kuningaskuluttajan sivuilla olevan jutun mukaan syy on ilmeisesti ainakin siinä, että maustamatonta jukurttia myydään sen verran vähemmän kuin maustettua, että sen tuotantokustannukset ovat korkeammat.

Koska en usko, että yksinäni maustamatonta ostamalla saisin sen hintaa alemmas, päätin kokeilla jukurtin tekemistä kotona. Joissain netistä löytyne
issä ohjeissa oli mukana maitojauhetta, mutta yksinkertaisimmillaan jukurttiin tarvitsee tavallista maitoa ja juureksi valmista jukurttia. Maito kuumennetaan kiehuvaksi ja jäähdytetään kädenlämpöiseksi, jonka jälkeen sekaan vispataan n. 2 dl jukurttia. Tämän jälkeen seoksen annetaan seistä huoneenlämmössä tai jopa vähän lämpimämmässä yön yli. Itse kiedoin astian ympärille pari keittiöpyyhettä lämpöä eristämään. Ja aamulla maito oli tosiaan muuttunut jukurtiksi. Rakenne tuntui aluksi jopa vähän viilimäiseltä, mutta asettui pienen sekoittelun jälkeen.


Käytin kokeilussani rasvatonta luomumaitoa ja Valion luomujukurttia, joten sain siis luomujukurttia paljon tavanomaista halvemmalla. Maustamattoman jukurtin voi sitten maustaa oman makunsa mukaan, ylläolevassa on kolmisen desiä mustikoita ja loraus hunajaa. Esimerkiksi Valion Vanilla-sarjan mustikkajukurtissa on enemmän sokeria kuin mustikkaa, joten itse maustamalla saa selvästi ravinteikkaampaa syötävää. Väri ylläolevassa jukurtissa on moneen valmiiseen mustikkajukurttiin verrattuna turhan haalea, mikä johtuu kuitenkin lähinnä siitä, etten murskannut mustikoita ollenkaan, soseena ne olisivat tietysti tehneet jugurtista voimakkaamman punaisen. Mustikoita on kuitenkin paljon enemmän kuin valmiissa (tuossa Vanilla-jukurtissa näyttäisi olevan 5 % marjaa, tässä omassani laskutavasta riippuen n. 20 %). Ennen maustamista kannattaa muistaa ottaa talteen juuri seuraavaa satsia varten. (Ja minähän en muistanut, joten voinkin kokeilla seuraavaksi, miten juurijukurtti vaikuttaa lopputulokseen.)

Ei kommentteja: