1.5.2010

Aamupalaa





Pastanjauhannassa puhuttiin ruokavieraiden kutsumisesta, ja siitä keksin pyytää meille vappuaamuksi vieraita aamupalalle - yleensä kun tulee pyydettyä vieraita vain iltasella kylään. Ja vappunahan muutenkin tunnutaan brunssaavan täällä etelässä. Ulos ei kyllä tehnyt mieli, sen verran harmaa oli sää.

Tarjolle laitettiin ruis-pähkinäleipää, josta on tullut tämän talouden suuri suosikki, ja sämpylöitä, joihin laitoin kovaonnisista juureksista keittämääni sosetta. En juuri koskaan ole saanut sämpylöitä epäonnistumaan, mutta jostain syystä nyt ensimmäisestä pellillisestä tuli ihan kivikovia. Toinen sentään onnistui. Tein taikinan illalla ja jätin sen kohoamaan yön ajaksi, ja luulen, että sämpylöiden turmioksi koitui juuri liika kohottaminen. Leivän päälle tein yrttituorejuustosta ja lämminsavulohesta tahnaa, josta tuli ihan huisin hyvää. Idea tahnaan lähti kälyn kanssa tehtyjen voileipäkakkujen täytteistä. ;)

Tein myös muffinsseja, Voisilmäpelin ohjeella. Noita kannattaa ehdottomasti kokeilla, ovat ihanan kosteita ja mausteisia. Tosin muskottipähkinän määrää ei ehkä kannata tuplata, jos tekee annoksen kaksinkertaisena, kuten minä nyt. Lisäys: Muistinkin, että muutin ohjetta sen verran, että korvasin vajaa puolet jauhoista grahamilla ja vaihdoin pähkinärouheen vehnäleseiksi. Tämä kokeilu sentään onnistui.

Aamiaisen lisäksi vappua juhlistettiin myös eilen, kun syötiin A:n kanssa perinteisesti nakkeja ja perunasalaattia. En muuten hirveästi välitä monistakaan juhlista - akateemisiin vappurientoihin mua ei sais millään -, mutta sesonkiherkuille olen kyllä todella perso. Nakitkin menevät vappuna hyvin, vaikkei niitä muuten juuri tule syötyä. Tai ehkä ne juuri siksi vappuna maistuvatkin. Tänä vuonna ei paistettu munkkeja eikä tehty simaa, koska viime aikoina on tullut mätettyä ihan hirveästi kaikkia herkkuja naamaan ja koska simasta ei tahdo koskaan tulla loppua. Ostin kuitenkin kaupasta pakastettuja mustikkamunkkeja, jotka lämmitetään ja sokeroidaan, mutta ei ne kyllä omatekoisten veroisia ole. Vähän harmittaa, mutta kohtahan on taas vuosi mennyt ja sitten vois vaikka niitä munkkejakin taas tehdä... Meillä ne ovat ruukanneet olla pyöreitä ja hillotäytteisiä.

Juhannusjuustoa odotellen...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi, teepäs seuraavalla kerralla sämpyät oheisella ohjeela(MTV3:n leivontanurkka)

Aamulla leivottavat sämpylät
n. 12 kpl

3 dl maitoa, vettä tai piimää
15 g hiivaa (1/3 pkt)
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
2 rkl pullomargariinia tai öljyä
n. 7 dl sämpyläjauhoseosta tai 5 dl vehnäjauhoja+ 1½ dl kaurahiutaleita + 1½ dl ruishiutaleita

Tee taikina illalla valmiiksi. Liuota hiiva kylmään nesteeseen. Hiivaa tarvitaan normaaliin leivontaan nähden hieman vähemmän. Lisää suola ja siirappi ja alusta taikinaksi sämpyläjauhoseoksella. Lisää alustuksen loppupuolella kylmä rasva seokseen. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Laita taikina muovilla peitettynä jääkaappiin yöksi.

Leivo kohonnut taikina aamulla tangoiksi ja ota siitä palasia uunipellille joko sellaisenaan tai pyöritellen.

Laita uuni päälle 40 asteeseen ja anna sämpylöiden kohota uunissa leivinliinalla peitettynä vajaa puoli tuntia. Ota sämpyläpelti hellan päälle ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Paista sämpylöitä 225 asteisen uunin keskitasolla 10-15 min.

Sussu kirjoitti...

Itse asiassa ihan kivan näköinen ohje. Tuohon tulee kuitenkin mukava määrä myös vähän rouheisempia asioita.

Mulla tahtoo aina tässä sämpylänleivonnassa olla "ongelmana" se, että ajattelen sämpylöiden olevan niin peruskauraa, ettei niihin mitään ohjeita tarvitse katsoa. Mutta vissiin tällaisissa pidemmissä kohotuksissa ym. erikoisuuksissa olisi hyvä jotain viitettä jostain hakea... :)

Kälyttäjä kirjoitti...

Ui jui Sussu! Ootan sun tekemää aamupallaa, ties millon pääsenkään siitä osalliseksi! Joko ootta parvekkeella syöny? Me alotettiin terassikausi tänään aamupalalla.

Sussu kirjoitti...

Ei oo vielä syöty parvekkeella. Lähellä oli silti tännään, mutta mentiin sitte kuitenki jätskille tuohon keskustaan ja istuttiin siellä terassilla. :) Pitäs pestä parvekkeen lasit ja laittaa sinne kukkia, ku se on vielä vähä talviteloilla... Tännään oli tarkotuksena ikkunoitten pesu, mutta on ollu niin vetämätön olo edelleen, että jätettiin tuonnemmaksi.

Kälytys kirjoitti...

Jädereissu kuulostaa oikeen houkuttelevalta! Ai niin, sitä vissiin ruukataan pestä ikkunoitaki keväällä...öö, no että oo ainoita joilla se on vielä tekemättä.
Mutta riippumattoa on jo testattu! Olipa paljo hauskempaa ku ikkunoitten pesu:)