14.9.2009

Hauki on hyvä kala

Syön vähemmän kalaa kuin haluaisin. UniCafessa valitsen sitä aina silloin tällöin, mutta siellä kalavaihtoehto on yleensä jotain leivitettyä/friteerattua, joten kaipaan aika usein "kalaa kalana", ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. Kotiin ostan kalaa kuitenkin turhan harvoin, sillä lähi-Prismassa, josta meidän ruokaostokset yleensä tehdään, on tosi vaatimaton kalatiski, joten kalaostoksille pitää lähteä Citymarketiin, jossa noin muuten ei tule asioitua sen kalliuden vuoksi. (Ja sitä paitsi siellä on äärimmäisen houkutteleva kuivahedelmä- ja pähkinähylly, josta yritän pysyä kaukana etten vetäisi jatkuvasti kuivahedelmäöverejä.) Nyt kuitenkin Cittariin vei tieni, ja ostin sieltä haukifileen. Haukea kai ei yleensä pidetä mitenkään loistavana ruokakalana, mutta ihan näppärää ruokaa se on: suht edullista (tällä kertaa 10 euroa kilolta, ostamalleni fileelle tuli hintaa n. 2,5 e), vähärasvaista ja ympäristön kannalta hyvä valinta.


Tänään tein oikein kunnon kotiruokaa (sesongin mukaista vieläpä), ja lykkäsin kalan uuniin porkkana-pottupedille. Ruoka oli äärimmäisen simppeli niin ainesosiltaan kuin valmistukseltaankin, mutta hyvää oli (ja tästä syödään vielä huomennakin!).

Ei-niin-mielikuvituksellinen uunikala

haukifilee (n. 250 g)
2 rkl pestoa
6 perunaa
6 porkkanaa
n. ½ dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 rkl kuivattua rosmariinia

Pese porkkanat ja perunat. Viipaloi porkkanat ja kuutioi perunat parisenttisiksi. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet. Kippaa vuokaan ja lataa päälle haukifilee, jonka päällystät pestolla. Paista 200 asteessa n. puoli tuntia tai kunnes eväkset alkavat tuntua kypsiltä. (En totta puhuen yhtään katsonut kelloon näitä paistaessani.) Keitä kaveriksi parsakaalta, myös perinteinen kurkkusalaatti ja aiemmin mainostettu raejuusto menevät hyvin alas tämän kanssa. (Joo-o, oli nämä lisukkeet oikeasti tosi tarkasti mietittyjä!)

Jälkiruokana syötiin Ingmanin suklaista tofujäätelöä, joka oli vähän ristiriitaisesti jopa kermaisemman oloista kuin kermajäätelö. Suosittelen :)

Niin hyvää kuin tämänkertainen ruoka olikin, haaveilen kalaruokakurssista. Haluaisin oppia perkaamaan kalani (tällä hetkellä taitoni ovat sellaiset, että perkausjätettä tulee enemmän kuin syötävää tavaraa) ja myös käyttämään kalaa vähän monipuolisemmin: nykyään lykkään kalani lähes poikkeuksetta uuniin. Keittokin kyllä varmasti luonnistuisi, mutta helppoutensa vuoksi uunikala vie aina voiton.

Lisää tietoa kalalajeista löytyy muuten WWF:n Meren herkkuja -kalaoppaasta (joka kertoo, että aiemmin syömäni puna-ahven onkin punaisella listalla, puna-ahven kun ei olekaan ahven, joka puolestaan on ihan suositeltava kalalaji).

7 kommenttia:

kutli kirjoitti...

Kiva että oot viittiny keksiä hauesta syötävää! Ois pitäny tuua sulle Posiolta hauki, jolle tein vaan sisäelintutkimuksen ja pistin (anteeksi!) roskiin. Ku muistelin että hauki on pahhaa. Mutta ihan varmasti oikein maustettuna ja sunlaisen kokkailijan hyppysisä siihen saa makua.

Sussu kirjoitti...

Roskiin!!! Aarrgh!!!

Ei hauki siis sinänsä maukasta ole, mutta ei nyt pahaakaan - aika neutraalia, joten maustetta vaan pintaan.

Oon muuten kuivaillu sieniä ;D Ehkä raapustan niistäki jotain tänne.

kutli kirjoitti...

Hienoa että saitta paljo sieniä, niin raskii kuivata!

Itse asiassa mää en sitä haukia laittanu roskiin, vaan Aulis-kalakaveri. Olin jättämäsä sen linnuille, kunnes mulle kerrottiin että se houkuttelee ei-toivottuja pikkuöttiäisiä mökin portaille..
Aika (ja maha) meillä loppu kesken,
niin ei viittiny ees miettiä mitä
siitä tekis. Mutta lupaan antaa
sulle seuraavaan, valmiiksi perattuna;)
Olkijoella niitä tuli syötyä kylliksi. Hei muuten, sieltähän sääki niitä saisit, pihaojasa uiskentelee!

Misäpäin kävittä sienestään?

Anonyymi kirjoitti...

Siis seuraavAn.

Sussu kirjoitti...

Sipoossa (tai siis Sippoosa...) käytiin.

Niin ja meilläki tosiaan tuli niin paljo niitä sieniä, ettei me niitä olis pystytty tuoreena syömään kaikkia. Uuestaanki tekis kyllä mieli lähtä.

Ja niin joo, pakastin auttaa mahan loppuessa. Et vaan keitä siitä kalakeittua ennen pakastamista ;) vaan pistät perattuna ja vaikka paloteltuna pakkaseen.

k kirjoitti...

Harmi, ei olluna mökillä pakastinta..nojoo.

Hassua ku ei oikeen hahmota misä päin teiltä on Sipoo, mutta aattelen että jollain akselilla Kerava-Espoo:)

Taisitta varmasti nauttia mehtäretkestä!

Sussu kirjoitti...

Ai, kuvittelin jotenki että toitte sen kalan Pattijoelle asti ja sitte pistitte roskiin. Ehkä tuo nyt on jotenkuten ymmärrettävää :)